Tutustu kallioluontoon

Kalliot, kivikot ja jyrkänteet tuottavat luonnossa liikkujalle hätkähdyttäviä elämyksiä – jylhyyttä, maisemia sekä yllättävää luonnon runsautta. Sivuston avulla voit tutustua 16 omaleimaiseen kallioluontokohteeseen eri puolilta Suomea. Valitsemalla kohteen saat tarkempaa tietoa kunkin kallioluontokohteen sijainnista, retkeilymahdollisuuksista, luonnon monimuotoisuudesta sekä muista upeista erityispiirteistä. Kohteet ovat aakkosjärjestyksessä. Sivuston tarkoitus on saada sinut kiinnostumaan kallioluonnosta, tutustumaan kohteisiin ja retkeilemään niissä omatoimisesti. Kallioelinympäristöt ovat kulutukselle herkkiä, joten liiku merkittyjä reittejä pitkin ja noudata muita kohteilla annettuja ohjeita. Sivuston on tuottanut HardRock-hanke  HardRock - kallioelinympäristöjen monimuotoisuus - Tapio . METSO-kehittämishanketta ovat toteuttaneet vuosina 2021–2023 Tapio Oy, Suomen metsäkeskus ja Suomen ympäristökeskus maa- ja metsätalousministeriön tuella. HardRock on tuottanut tietoa kallioelinympäristöistä ja niiden monimuotoisuuden turvaamisesta metsänkäsittelyssä. Tutustu avoimista luonnonhoidon paikkatietoaineistoista löytyvään jyrkänneaineistoon  Luonnonhoito | Metsäkeskus (metsakeskus.fi)  sekä  Kallioelinympäristöt metsänkäsittelyssä  -raporttiin.

Geologinen luontopolku sijaitsee Utsjoella, aivan Utsjoen kylän läheisyydessä. Kohteelle pääsee jalkaisin tai pyöräillen lähes keskeltä kylää alkavaa polkua pitkin. Lähtöpaikalla on P-paikka ja opastustaulu, jossa kerrotaan reitin kulku ja reitin varrella sijaitsevat kohteet. Reitillä on yhteensä opastauluja kuusi kappaletta. Reitti nousee opastustaululta Kalkujoenlammen päiväkodalle ja laskeutuu sieltä Annakurua koulukeskuksen takaiselle pururadalle, jolta on lähtöpisteeseen lyhyt kävelymatka jalkakäytävää pitkin. Reitti on merkitty maastoon oranssin merkein. Noin 3,5 kilometrin pituinen reitti on vaihteleva ja paikoin jyrkkä, maan ollessa kostea myös liukas. Reitti on osin vaikeahko, mutta soveltuu aloitteleville retkeilijöille.

Reitti esittelee Utsjoen kallioperää, jääkauden jälkiä ja roudan vaikutuksia yhteensä kuuden opastaulun avulla. Polku kulkee Dorggannjunni-tunturin rinteillä. Polun varrella avautuu upeita näköaloja, etenkin "Koulun vaaran" siirtolohkareelta ja reitiltä on näkymät myös Tenojoelle saakka. Tenojokivarresta on aikoinaan löydetty mm. kultaa. Kallioperä koostuu pääosin kiillegneissistä.

Reitin karuihin, puuttomiiin alueisiin tuo vaihtelua tunturikoivikot. Reitillä voit törmätä myös riekkoihin ja poroihin.

Luontopolulla voit nähdä mm. roudan tekemiä taideteoksia nimeltään polygoni- eli kuviomaa. Kuviomaa syntyy maan sulamisen ja jäätymisen seurauksena, kun hienompi maa-aines laajenee jäätyessään ja työntää karkeampaa ainesta, kuten kiviä, säteittäisesti ulommas. Sulaessaan hienoaines kutistuu mutta kivet ja sora jäävät paikoilleen. Prosessien toistuessa maahan syntyy melko säännöllinen kuviorakenne. Kuviomaat ovat yleisiä arktisilla alueilla ja tuntureilla, mutta niitä voi syntyä myös alavilla tasamailla.

 https://www.luontoon.fi/paistunturi/utsjoennahtavyydet   https://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Asarja/a110.pdf 

Jai-Paljukalle on Pellosta matkaa 11 km. Rovaniementien (E83) varren parkkipaikalta alkaa reilun 5 km:n mittainen luontopolku, joka ylittää pitkospuita pitkin Jaivuoman ojitetun rämeen ja nousee sen jälkeen Jaipaljukan lohkareiseen rinteeseen. Polun varrella on tulipaikka ja kuivakäymälä.

Jai-Paljukka on korkea, osittain moreenipeitteinen kalliovaara, jonka pohjoisreunalle on syntynyt mannerjäätikön sulamisvesien muovaama rotko ja sen alapuolelle jyrkkään pohjoisrinteeseen hyvin erikoinen ja näyttävä lohkareinen purkausdelta eli jäätikköjokisuisto. Jääkauden lopulla mannerjäätikön reuna oli Jai-Paljukan kohdalla ja jäätikön reunaan avautui lännestä jäätikköjoki, jota myöten jäätiköltä tulevat sulamisvedet purkautuivat vaaran koillisrinteellä Ancylusjärveen. Jäätikköjoki kulutti Jai-Paljukan laelle lähes 10 metrin syvyisen uoman kallioperän ruhjeeseen ja kuljetti siitä irrottamansa kivimateriaalin uoman suulle purkausdeltaksi, jonka pinta on vaaran ylärinteellä ylimmän Ancylusjärven rannan tasossa eli noin 194 m korkeudella. Rotkon pohjaa peittää suurimmaksi osaksi karkea lohkareikko, joka jatkuu jyrkälle pohjoisrinteelle yli 100 metriä pitkänä ja 300 metriä leveänä kerrostumana.

Jai-Paljukan kallio- ja louhikkokasvillisuus on edustavaa ja karulle alustalle tyypillistä. Kallio- ja kivipintoja luonnehtivat muun muassa kaarrekarve, karttajäkälät ja kivitierasammal. Rinteiden männyt ovat paikka paikoin hyvin vanhoja kilpikaarnamäntyjä. Eteläpuolisen Paljukan rinteillä on varttunutta metsää ja lahopuita, joilta on havaittu harvinaisia ja silmälläpidettäviä kääpälajeja, muun muassa riekon- ja sirppikääpää sekä pohjanrypykkää.

Jai-Paljukan rinteiltä avautuu kaunis ja avara metsäinen vaaramaisema kauas itään ja pohjoiseen.

 https://retkipaikka.fi/jai-paljukan-purkausdelta-pello/  

Kanavuori sijaitsee Vaajakoskella, noin 9 km etäisyydellä Jyväskylän keskustasta. Kohteelle pääsee autolla, paikallisliikenteen busseilla sekä jalkaisin tai pyöräillen Rantaraittia pitkin. Autot pysäköidään läheisen Naissaaren P-alueelle, josta on kulkuyhteys 700 metrin päästä alkavalle luontopolulle. Portaikot reitille löytyvät Etu-Kanavuorentieltä Saltunlahdesta sekä Etu-Kanavuorentien loppupäästä. Reitti on merkitty maastoon punaisin merkein. Noin kolmen kilometrin pituinen reitti on vaihteleva ja paikoin jyrkkä, maan ollessa kostea myös liukas. Jyrkimmissä kohdissa kulkua on helpottamassa portaat ja köysikaide.

Kanavuoren kallioperä on pääosin karua graniittia, jonka ilmiasua rehevöittävät ravinteikkaat dioriittiesiintymät. Kallioperän paikoittainen kalkkipitoisuus ilmenee mm.kalliokielokasvustona.

Saltunlahden lähtöpaikan jyrkänteen aluslehdon runsas kasvillisuus ja jyhkeät metsälehmukset pysäyttävät ihailemaan reitin ihmeitä jo ensi askelilla. Alueen kasvupaikkojen vaihtelu ilmenee myös reitin puustossa, kasvillisuudessa ja eliöstössä. Jyrkkiäkin nousuja sisältävän reitin varrella näet vaihtelevia kallioelinympäristöjä aina avokalliosta kalliolehtoihin.

Kanavuoren luontopolun korkeusvaihtelu on suurta. Nousujen ja laskujen välillä reitti kulkee myös tasaisemmilla mailla. Korkeimmillaan kuljetaan jopa 200 metrin korkeudella merenpinnasta. Reitin kääntöpaikassa sijaitseva siirtolohkare on ihmetyttänyt kohteen kulkijoita jo kauan. Jyrkänteiden lailla ja leuhoilla voit ihailla historiallista Vaajakosken taajamaa sekä Päijänteen ja Leppäveden maisemia. Kanavuoren nimen historia on mystinen. Paikalliset asukkaat ovat kutsuneet viereistä vuorta Kukkovuoreksi, vaikka se on kartoilla nimetty Koskenvuoreksi. Liekö näillä vuorilla esiintynyt runsaasti metsäkanalintuja, joista vuorenkin nimet juontaisivat juurensa.

 https://www.luontoon.fi/kanavuori 

 https://visitjyvaskyla.fi/kohteet/kanavuori-ja-kanavuoren-luontopolku 

Keski-Suomi Viitasaari. Luontokohde-opaste tiellä numero 659. Tienvarressa on hyvä pysäköintialue ja infotaulu kohteesta. Jyrkänteen alle on noin kilometri matkaa metsäpolkua pitkin. Jyrkänteen alla on sorastettuja polkuja ja paikoin pitkospuita. Tulenteko ei ole sallittu. Kohteella voi käydä kesällä myös veneellä Kymönjärveltä käsin tai Kolima-Keitele koskireitiltä meloen sekä talvella järvilatuja hiihtäen tai järven yli menevältä moottorikelkkareitiltä poiketen. Jyrkänteen päälle nousu on vaativa ja vaatii kiipeilytaitoa sekä varovaisuutta mahdollisen liukkauden ja irtoavien kivien vuoksi.

Erittäin edustava ja korkea, noin kilometrin pituinen yhtäjaksoinen jyrkänne. Jyrkänteen päältä avautuvat hienot maisemat Kymönjärvelle ja lähiympäristöön. Jyrkänne putoaa kallioseinäminä osittain Kymönjärveen. Valtaosin jyrkänteen alla on luonnontilaista vanhaa metsää. Jyrkänteestä pudonneet kookkaat irtolohkareet muodostavat jyrkänteen alle hienoja kiviluolastoja. Läsötyinen on jyrkänteen osa, jonne virtaa vettä yläpuolisesta metsästä läpi vuoden muodostaen kesällä pienen vesiputouksen. Talvella Lösötyisen vesi jäätyy paksuksi jääseinämäksi.

Alue on luonnonsuojelualuetta ja sen hoidosta vastaa Metsähallitus. Jyrkännejakso on hyvin monimuotoinen. Järven läheisyydessä jyrkänne on pääosin karua silokalliota. Metsäisellä alueella kallioseinämien rikkonaisuus, valuvesipinnat ja kivilouhikot luolineen tekevät alueesta monimuotoisen. Kalliopinnoilla kasvaa myös uhanlaista lajistoa, joten liikkuminen on sallittu vain ohjatuilla reiteillä. Alueella on lahopuustoa ja kookasta vanhaa puustoa, joka luo jyrkänteen alle viileän ja kostean pienilmaston. Lahden pohjukassa on rehevää korpea sekä lehtometsän lajistoa. Jyrkänteestä pudonneet lohkareet muodostavat sammalpeitteisen lohkareikon luolineen jyrkänteen alle ja tarjoavat pesä- ja suojapaikkoja lajistolle.

Karoliinan portaat on saanut alueella asuneen kupparin ja kansanparantajan Karoliina Raatikaisen (1848–1918) mukaan. Hän asui 1890-luvulla perheineen jyrkänteen päällä sijainneessa savutuvassa. Karoliinan portaiksi kutsutaan kohtaa Itävuoren jyrkänneseinämässä, josta hän kapusi tuvalleen ja hän kuljetti myös lampaita järven vastarannalle laitumelle.

 Karoliinanportaat - Luontoon.fi 

 Karoliinan portaat, kansanparantajan jyrkkä oikotie, Viitasaari – Retkipaikka 

Kivitunturi sijaitsee 14 kilometrin päässä Savukosken keskustasta. Luontopolkujen lähtöpisteeseen ei kulje julkista liikennettä. Pysäköintipaikat n. 15-20 autolle löytyvät Kivitunturin P-alueelta, jossa ei ole talvikunnossapitoa. Keltaisella merkitty Kivitunturin luontopolku on 5,9 km ja punaisella merkitty Sotsonportin kierros 9,5 km pitkä. Reiteillä on paljon portaita, korkeuseroja ja kivikkoisuutta, joten ne vaativat kulkijaltaan hyvää kuntoa, tarkkaavaisuutta ja kunnolliset jalkineet.

Kallioperä on pääosin kvartsiittia, joka on muodostunut muinaisten virtojen kuljettamasta ja kerrostamasta hiekasta. Kvartsiittimuodostumissa näkyy myös muinaisten vesivirtojen synnyttämiä särkkärakenteita. Kallioperää elävöittävät mm. Pirukurun ja Kivikurun rotkot sekä värilliset kuviot eli juonikivet, joista lajiltaan tunnistettavin on valkoinen lumikvartsi.

Reitin varrella eri luontotyypit vaihtelevat aina reheväkasvuisista korpijuoteista sekä puronvarsista jääkauden jättämiin painaumiin muodostuneisiin pieniin lampiin ja karuihin, rupijäkälän maalaamiin rakkakivikoihin. Kullero viihtyy tunturin rehevillä, varjoisilla kasvupaikoilla. Ruostevilla värittää maisemaa umpeen kasvaneen lammen rannassa.

Kivitunturilla korkeusvaihtelua on paljon. Korkeimmillaan reitti kulkee jopa 200 metrin korkeudella merenpinnasta. Pirunkurun rotkon ylitse kulkee riippusilta. Metsät ovat mäntyvaltaisia ja osin jo iäkkäitä. Vanhimmat männyt eli aihkipetäjät ovat satojen vuosien ikäisiä. Savukosken kallioperä oli valmis jo kaksi miljardia vuotta sitten. 2400 miljoonaa vuotta sitten Savukosken alue oli vulkaanisesti aktiivista. Suuret virrat kuljettivat itäiseltä mantereelta muinaisen valtameren ranta-alueille hiekkaa, josta muodostui myös Kivitunturille tyypillistä kovaa, kulutusta kestävää kvartsiittia. Kvartsiitti erottuu maisemastaan tuntureina ja huippuina, joista pehmeämpi kiviaines on kulunut pois. Kivitunturille tyypilliset maastonmuodot ovat syntyneet 10 000 vuotta sitten mannerjäätikön sulamisvesien muodostamana.

 https://www.luontoon.fi/kivitunturi/historia 

Puolangalla sijaitseva Kometto on upea rakkakivikkoinen kalliojyrkänne suojellun Siikavaaran pohjoisosassa. UKK-vaellusreitti kulkee Kometon jyrkänteen yläpuolitse ja alueella on sopivana päiväretkireittinä 7,5 km pitkä Kometon kierros.

Kometon erittäin edustava rakkakivikkoinen koillisjyrkänne on noin 100 metriä korkea ja erottuu maisemassa kauas. Alue on osa Kainuun läntistä kvartsiittivaarojen jonoa.

Alueella on hienoja, rakenteeltaan kohti luonnonmetsää kehittyviä metsiä sekä lajistoltaan arvokkaita lettoja. Vanhojen metsien uhanalaisista lajeista alueella kasvavat muun muassa pikkulovi-, metsälovi- ja kantoraippasammal. Kalliolajiston erikoisuus on puolestaan erittäin uhanalainen kolokärpänsammal.

Puolangan kunta/Instagram:  Linkki 

Luontoon.fi: Siikavaaran reitit (Kometon kierros)  https://www.luontoon.fi/siikavaara/reitit  Retkipaikka: Sinisten ajatusten Siikavaara, Puolanka  https://retkipaikka.fi/sinisten-ajatusten-siikavaara-puolanka/  Blogi Mehtään menossa: Siikavaara  https://mehtaanmenossa.wordpress.com/2017/09/03/siikavaara/ 

Kohteelle on noin 15 minuutin ajomatka Mikkelin keskustasta Pyhälammentietä pitkin. Perille ei pääse autolla Kallajärventien kautta, koska läpikulku Kommelintielle on estetty. Pyhälammentien kautta tullessa parkkipaikka on juuri ennen tien 5 alikulkua. Parkkipaikalta on lyhyt kävely alikulun kautta Kommelintielle, josta lähtee selkeästi merkitty polku luolille. Etäisyys Kommelinluolille polun alusta on 800 metriä. Reitti on helppokulkuista ja kulkee suurimman osan matkasta järven rannan myötäisesti. Risteys luolalle on merkitty selkeästi. Kohdetta ympäröi 29 hehtaarin luonnonsuojelualue, jonka Mikkelin kaupunki ja WWF ovat perustaneet perintömetsäksi.

Kommelinluola koostuu syvälle menevästä, kapenevasta onkalosta ja suuaukon tuntumassa olevasta tasaisesta alueesta. Luola on 11 metriä syvä, pysty- ja vaakarakoja myöten tyhjentynyt onkalo. Tunnelin suun eteistilan korkeus on noin neljä metriä ja korkeus madaltuu syvemmällä luolaan mennessä, lopulta ollen vain noin puoli metriä. Luolan lattia on kalliota, louhikkoa sekä rapaumasoran, hiilen ja kariketurpeen sekaista kulttuurimaata. Läheisyydessä on myös pieni lohkareluola, joka sijaitsee noin 10 metriä korkeassa porrasjyrkänteessä. Jyrkänteen tyvellä, luolan suuaukon vieressä on runsasta, suurikokoista louhikkoa.

Luonnonsuojelualueen metsä on rakenteeltaan ja iältään hyvin vaihtelevaa ja luonnontilaista. Polun varrella on vuorotellen vanhempaa, tiheää kuusikkoa ja nuorista lehtipuista koostuvia tiheikköjä. Lahopuuta on paikoitellen hyvin runsaasti ja polun vieressä kulkiessa vastaan tulee komeita kilpikaarnamäntyjä miltei vesirajassa. Reitin ehdottomasti suurin kuusi sijaitsee luolan suuaukon lähellä. Jyrkänteen huipulla kasvaa suuria mäntyjä ja alusmetsä on louhikkoista. Kallioilla kasvaa monipuolista jäkälä- ja sammallajistoa ja esimerkiksi kallioimarretta runsaasti. Alueelta löytyy järveen laskeva puro ja noro.

Tarinoiden mukaan Kommelinluolassa on asunut kokonainen heimo haltijoita. Tunnetuin asukki on ollut heimon päällikko Kommelin ukko, jolta niin tavalliset ihmiset kuin velhotkin saivat apua. Kerrotaan, että heimon asukkaiden pitämät juhlat kuuluivat ja näkyivät soittona ja outoina valoina luolan ympäristössä.

 https://retkipaikka.fi/kommelinluola/ 

Etelä-Pohjanmaa Seinäjoki. Seinäjoen keskustasta matkaa on noin 5 kilometriä. Seuraamalla keskussairaalan opasteita pääsee Kyrkösjärven rannalle, josta jatketaan Kyrkösvuorentien päähän luontopolun lähtöpaikalle. Luontopolku nousee P-paikan vierestä Kyrkösvuoren päälle, jonne pääsyä on helpotettu portailla, reitillä on myös pitkospuita. Kyrkösvuoren päällä on näkötorni, josta avautuu näkymät Kyrkösjärvelle, lähimetsiin ja Seinäjoen kaupunkiin. Luontopolkujen pituudet ovat joko 3,8 tai 6 kilometriä.

Kyrkösvuori on alueelle tyypillinen karu kallioalue, jossa on avoimia silokallioita, pieniä jyrkänteitä, lohkareita sekä kalliometsää. Vuori nimitys sopii muuten tasaiseen pohjalaiseen maisemaan, kohoaahan Kyrkösvuori noin 20 metriä ylös Kyrkösjärven rannasta.

Luontopolun varrella esitellään alueen luontoa. Kallioelinympäristökohteita ovat Kyrkösvuoren lisäksi vanha rajakivipyykki, siirtolohkare, muinaisranta ja drumliini. Drumliini on jääkauden muodostama pitkänomainen moreenista muodostuva maastonkohouma. Kyrkösjärven uimarannan läheisyydessä sijaitsee erilaisia kivilajeja esittelevä kivipolku.

Kyrkösvuoren päällä kasvaa vanhoja kilpikaarnaisia mäntyjä. Kallioalueen lajisto muodostuu pääosin jäkälistä ja varvuista. Kosteissa painanteissa kasvaa suolajistoa kuten suokukkaa ja suopursua. Kyrkösvuoren alusmetsä järven rannassa on rehevämpää ja lehtipuuvaltaista metsää. Luontopolulla voi tutustua alueen kasvi-, eläin- ja lintulajistoon. Kyrkösjärven linnustoa voi havainnoida rannoilta ja luontotorneista. Järvi on kevään sulista aina syksyn jäiden tuloon asti alueellisesti merkittävä vesi- ja rantalintujen levähdyspaikka.

Kyrkösjärvi on pienen suolammen ympärille Kyrönjoen valuma-alueen tulvien säännöstelyä ja energian tuotantoa varten vuonna 1981 valmistunut tekojärvi. Kyrkösvuoren vastarannalla on puinen näkötorni, Periskooppi. Torni on rakennettu vuoden 2016 asuntomessuille. Kyrkösjärven luontopolku on osa laajempaa monipuolista ja pääosin esteetöntä ulkoilureittiverkostoa. Myös muihin alueen reitteihin kannattaa tutustua.

 Kartta Kyrkosjarven-luontopolku.pdf (elamysliikunta.fi)  

 Lakeuden Elämysliikunta (elamysliikunta.fi). 

 Tekojärven rantaa ja luonnon ihmeitä – Kyrkösjärven luontopolku Seinäjoella – Retkipaikka 

Moronvuoren tuvalle vievä janareitti on pituudeltaan yhteen suuntaan kaksi kilometria. Se alkaa  Kananiemenharjun pysäköintialueelta . Pysäköintialue sijaitsee Suolinnantien päässä (Suolinnantie 740 Pyhtää) ja on varustettu alueen opastaululla. Moronvuoren tupa sijaitsee Valkmusan kansallispuiston itäreunalla, Moronvuoren juurella, noin kilometrin Kymijoelta etelään. Reitti on pääosin helppokulkuinen, mutta ei esteetön. Alueelta löytyy melko helppokulkuinen 2,5 km pitkä Valkmusan suon ympäristössä kulkeva Läntisen keitaan eli Simonsaaren ympyräreitti. Reitti alkaa Simonsaaren pysäköintialueelta (Vastilantie 886 Pyhtää). Tämä reitti on sulan maan aikaan paikoin vetinen. Reitiltä löytyy mm. näkötorni, josta voi ihailla laajoja keidassuoalueita ja tarkkailla lintuja. Matkaa suunnitellessa kannattaa huomioida, että autotietä ajaessa reittien lähtöpisteiden välimatka on melko pitkä, autolla reilu puoli tuntia. Moronvuoren ja Läntisen keitaan reitit ovat osa Valkmusan kansallispuistoa.

Moronvuoren päällä pääsee ihastelemaan hienoja näköaloja Valkmusan suolle sekä jylhiä kallioita. Moronvuoren reitillä voi poiketa ihailemaan vuoren juurella sijaitsevaa Moron reiäksi nimettyä kalliohalkeamaa. Aikuinen mahtuu luolamaisen halkeaman sisälle, jossa seisomakorkeus on n. 1,5-2 m. Luolan pituudeksi on mitattu 9 metriä, ja luola kapenee huomattavasti sisemmälle mennessä. Tarinoiden mukaan luolassa on asunut rauhallinen ja hyvätahtoinen piru, mutta tämän päivän retkelilijät eivät ole siihen enää törmänneet.

Valkmusan kansallispuistoalue sijaitsee Etelä-Suomen metsäkasvillisuusvyöhykkeen etelärajalla. Karusta kallio- ja maaperästä johtuen vallitsevat metsätyypit ovat tuoreet mustikkatyypin kankaat sekä kuivahkot puolukkatyypin kankaat. Moronvuoren reitillä pääsee siis näkemään perinteistä havumetsää, mutta myös koivuvaltaista, runsaslahopuustoista metsää. Metsä saa satumaisia piirteitä kuljettaessa kohti vuorta ja matkalla näet mm. kauniita sammalpeitteisiä kallioseinämiä. Valkmusan puisto on kuuluisa runsaasta linnustostaan ja perhoslajistosta. Reitillä voi kuunnella teerien pulinaa ja ihailla kalasääskijä, käpytikkoja sekä lehtokurppia ja hirviä. Alueella on havaintoja myös rauhoitetusta soiden ja kosteikkojen asukista lirosta.

Valkmusan nimen etuosan valk- on arveltu tarkoittavan “kirkasta” tai “valkeaa” ja loppuosan -musa suota. Mossa tarkoittaa ruotsiksi sammalta, joten kansallispuiston nimi voisi olla valkeasammal. Moronvuoren reitti kulkee Kananiemenharjun poikki. Harju kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan. Harjumaastosta on löydetty useita kivikautisia asuinpaikkoja, jotka ovat lailla rauhoitettuja. Nykyisin ne näkyvät ympäröivästä maastosta erottuvina säännöllisen näköisinä painanteina. Kivikaudella paikka on sijainnut matalien merenlahtien reunustamalla kapealla kannaksella. Alueelta on löydetty kampakeraamisen ajan esineistöä sekä työkalujen valmistamisesta kertovia kvartsi-iskoksia. Moronvuoren reitti sopii loistavasti päiväretkeilyyn tai yön yli retkeilyyn. Moronvuoren tupa on tarkoitettu päiväkäyttöön, mutta sen pihapiirissä voi yöpyä tilapäisesti. Pihapiiristä löytyy puuliesi ja pihasta grillikatos, kuivakäymälä sekä opastustaulu. Jokainen kävijä huolehtii omat roskansa pois luonnosta. Talvella liikut luontevasti suksilla tai lumikengillä.

 https://www.luontoon.fi/valkmusa/reitithttps://www.luontoon.fi/valkmusa/reitit   https://www.luontoon.fi/moronvuoripaivatupa   https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/parkkipaikka   https://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Esitteet/valkmusafin.pdf   https://kansallispuistot.fi/valkmusan-kansallispuisto/ 

Leppävirralla sijaitseva Orinnoro on noin 200 metriä pitkä kalliorotko, joka on vetänyt ihmisiä puoleensa kautta aikojen. Rotkon pohjalle on rakennettu pitkospuinen retkeilyreitti, jolle pääsee länsipuolelta Mustinmäen koulun pihalta. Polun pituus on 7 km, ja lyhimmillään pärjää n. 3 km patikoinnilla. Lammen rannalla on laavu.

Komeasta kalliomuodostumasta saadaan osin kiittää jääkauden lopulla rotkossa virranneita jäätikön sulamisvesiä, jotka ovat puhdistaneet kalliopintoja irtomaista.

Nykyisin rotkossa on kostea ja vakaa pienilmasto, joka pitää yllä ympäröivästä metsästä poikkeavaa kasvillisuutta. Alueelta on löydetty mm. useita harvinaisia sammalia. Rotko on osittain suojelualuetta ja sen puusto on luonnontilaista.

Kerrotaan, että rotkon pohjalla olevalla lähteellä on ennen vanhaan harjoitettu noituutta, ja rotkoa on käytetty myös kyläläisten juhannuksenviettopaikkana viime aikoihin saakka.

Selkeä reittiselostus ja vaelluskartta, Visit Leppävirta  https://visitleppavirta.fi/fi/palvelu/orinoron-rotko  Orinoron luontopolun mobiiliopas, Retkipaikka  https://retkipaikka.fi/mustinmaki-leppavirta/#orkonen  Mustinmäen kyläyhdistykseltä voi tiedustella kahvitusta ryhmille  https://www.mustinmaki.net/orinoronluontopolku  Reissausta ja Ruokaa-blogi: Orinoron rotko Leppävirralla Pohjois-Savossa  https://reissaustajaruokaa.com/2016/08/23/orinoron-rotko-leppavirralla-pohjois-savossa/  

Sastamalan Pirunvuori kohoaa peräti 94 metriä viereisen Rautaveden pintaa korkeammalle. Vuoren laelta avautuu komeita järvimaisemia kauas länsi- ja eteläpuolelle. Alueella on polkuverkosto opastetauluineen.

Liuskekivestä muodostuvien ylikaltevien jyrkänteiden, luolamuodostumien ja runsaiden louhikkojen ansiosta Pirunvuori on merkittävä maakunnallinen nähtävyys myös lähimaisemiltaan.

Pirunvuoren liuskeinen, lievästi ravinteinen kallioperä ja vaihtelevat kalliomuodot mahdollistavat monipuolisen ja edustavan kalliokasvillisuuden esiintymisen. Pirunvuorella elää muun muassa äärimmäinen uhanalainen lännenriippusammal, jolla on vain kymmenkunta kasvupaikkaa Suomessa.

Pirunvuoreen liittyy 1300-luvulta peräisin oleva kansantarina, jonka mukaan vuoren luolassa asunut piru ajettiin pois kirkon kelloja soittamalla. Pirunvuoren rinteessä on 1900-luvun alussa rakennettu Pirunvuoren kivilinna eli taidemaalari Emil Danielssonin erämaa-ateljee.

Ellivuori Resortin luontoreitit. Täällä myös reittikartta.  https://www.ellivuoriresort.fi/aktiviteetit/ellivuori-resortin-luontoreitit/  Pirunvuori Retkipaikassa  https://retkipaikka.fi/pirunvuori-ja-kivilinna-sastamala/  Pirunvuoren Kivilinna, Visit Sastamala  https://www.visitsastamala.fi/pirunvuoren-kivilinna/  

Pumpulikirkko sijaitsee Rautavaaralla, noin 24 km etäisyydellä Rautavaaran keskustasta ja noin 8 kilometrin päässä Rautavaaran Metsäkartanolta. Autot pysäköidään Konttimäen P-alueelle (Pumpulikirkontie 319, 70900 Rautavaara). P-paikalle pääsee helposti autolla ja pyöräillen. Kulku tapahtuu yleistä maantietä ja metsäautotietä pitkin. P-paikalta matkaa kohteelle on kävellen noin 1,3 kilometriä. Osittain vaikeakulkuinen reitti on paikoin kosteaa ja louhikkoista, mutta parannetuille poluille on rakennettu mm. uusia pitkospuita. Pumpulikirkko on osa Tiilikkajärven kansallispuistoa. Alueelta löytyy myös helpompikulkuisia reittejä sekä yöpymispaikkoja monenlaiseen liikkumiseen.

Pumpulikirkko on miljoonia vuosia sitten syntynyt rotkomainen kalliorepeämä. Se muodostaa jyrkkäseinämäisen aukion, kuin kirkon alttareineen. Muodostuma on yhdeltä sivulta avoin ja jääkauden loppuvaiheen (n. 10 000 vuotta sitten) sulamisvedet ovat kuluttaneet muodostuman reunalle hiidenkirnun. Kallioperä on pääosin 2700 miljoonaa vuotta vanhaa gneissiä.

Pumpulikirkko on vanhojen metsien suojelualueita. Alueen mosaiikkamaisuus muodostuu ojitettujen ja luonnontilaisten soiden, tuoreen kankaiden, korpien ja pienvesien vaihtelusta. Kohteelle kuljetaan kalliokanjonin läpi, jonka aluskasvillisuus koostuu erilaisista saniaisista, kuten kotkansiivistä. Matkalla näet vanhaa aarnimetsää, jonka puita verhoavat naavaparrat. Alueella pesii monipuolista linnustoa, kuten pohjantikka, pikkusieppo, idänuunilintu, kanahaukka ja kuukkeli. Nämä ovat ominaisia lajeja vanhoissa metsissä, kuten myös metsistä löytyvät käävät.

Pumpulikirkko on saanut nimensä suuresta haljenneesta hiidenkirnusta, joka muistuttaa kirkkosalia saarnatuoleineen. Pumpuli-nimi on tullut ennen koko kirnun pohjaa peittäneestä sammaleesta. Hiidenkirnun lisäksi alueeseen kuuluu paikoin jopa yli 10 m korkea rotko. Varaa mukaan kunnolliset kengät.

 https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/suojelu-ennallistaminen-ja-luonnonhoito/natura-2000-alueet/pumpulikirkko   https://retkipaikka.fi/pumpulikirkko-rautavaara/   https://www.rautavaara.fi/matkailijoille/kohteet/pumpulikirkko/   https://www.luontoon.fi/tiilikkajarvi/kartat 

Takaranta on muutaman kilometrin mittainen kivikkoinen ja kallioinen ranta Reposaaressa aavan Selkämeren äärellä. Rannassa kulkevaa polkua ei ole merkitty, mutta sitä on helppo seurata, ja sen varrella on penkkejä. Hieman syvemmällä metsässä kulkee Reposaaren kiertävä kävelyreitti Reposaari-kierros. Auton voi jättää linnakepuiston levähdyspaikalle (Takaranta 18).

Reposaari sijaitsee vanhemman svekofennialaisen peruskallioalueen ja kallioperän nuorimpiin osiin kuuluvan laajan Satakunnan hiekkakivialueen rajalla. Reposaaren kalliot ovat suurelta osin Satakunnan oliviinidiabaasia, jota käytetään kiuaskivinä sen lämmönkestävyyden takia. Satakunnan oliviinidiabaasi on kiteytynyt lähellä maanpintaa ja sen ikä on 1 270–1 260 miljoonaa vuotta. Takarannan rantakallioissa esiintyy myös punertavaa rapakivigraniittia, joka on selvästi oliviinidiabaasia vanhempaa.

Alueen kasvillisuudessa näkyvät rantakasvit, tervaleppävyöt ja monimuotoiset metsät. Koko Reposaaren erikoisuus ovat eksoottiset painolastikasvit, jotka kulkeutuivat alueelle aikoinaan purjelaivojen mukana. Näitä ovat esimerkiksi nuokkukarhiainen, rohtorasti, jaakonvillakko, valkomesikkä ja isomesikkä.

Rantakallioilla on merimiesten tekemiä kalliokaiverruksia jopa 1800-luvulta, ja rantametsässä linnakepuisto, johon kuuluu mm. tähystystorni, tykkiasemia ja juoksuhautoja. Paras paikka kaiverrusten tutkailuun ovat kalliot Siikarannan leirintäalueen vieressä.

Reposaari-yhdistys: Takaranta ja kalliokaiverrukset  http://www.reposaari.net/reposaarinet-users-takaranta-ja-kalliokaiverrukset   Reposaari-yhdistys: Linnakepuisto  http://www.reposaari.net/reposaarinet-users-linnakepuisto  Reposaari-yhdistys: Reposaari-kierros  http://www.reposaari.net/reposaarinet-users-reposaari-kierros 

Päijät-Häme Hollola. Tiirismaan ja Pirunpesän alueeseen voi tutustua 4,5 km:n mittaisella Tiirismaan kierroksella, jonka varrella on näköalapaikka, kotalaavu ja tulipaikka. Reitille pääsee Arvi Hauvosentien pysäköintialueelta.

Maisemallisesti Tiirismaan hienointa antia ovat Pirunpesän rotko ja sen lähistöllä olevat harvapuustoiset silokalliot käkkyrämäntyineen. Pirunpesä on noin 10 metriä syvä ja kapeimmillaan vain noin metrin levyinen rotko, joka eteläosassaan laajenee jyrkänteisten kallioseinämien reunustamaksi pesämäiseksi muodostumaksi. Pirunpesän pohjalla on pieni lampi, joka kuivimpina kesinä kuivuu kokonaan. Pirunpesä syntyi luultavimmin viime jääkauden lopulla, jolloin jäätikön sulamisvedet ryöppysivät alueen yli ja puhdistivat kalliopinnat irtaimesta aineksesta.

Tiirismaan rinteet ovat monin paikoin louhikkoisia ja metsät vaihtelevasti tuoretta ja kuivahkoa kangasta. Kylmänkostea Pirunpesän rotko on tunnettu sammallajistoltaan kiinnostavana kohteena jo 1800-luvun loppupuolella, mutta ilmeisesti vain osa aikaisemmin esiintyneestä uhanalaislajistosta on säilynyt paikalla. Vaarantunut pikkusahasammal on yksi säilyneistä lajeista.

Hollolan Tiirismaa on Etelä-Suomen korkein kalliomäki (222,6 m).

 https://www.geologia.fi/wp-content/uploads/2018/05/Hollola_geo-opas.pdf 

 https://www.youtube.com/watch?v=IRKXyDp6JR8 

Torholan luola Lohjalla kutsuu luolaseikkailulle. Luolan suuaukolta pääsee etenemään helposti noin 15 metriä avarassa luolassa, mutta syvemmälle aikovalla on hyvä olla mukana lamppu ja kypärä. Luolalle on opasteet läheiseltä Karkalintieltä, jonka varressa on myös parkkipaikka.

Torholan luola on syntynyt veden syövyttäessä pois kalkkikiveä pääosaltaan gneissistä koostuvan kallion sisällä.

Luolat ovat harvinaisia ja äärimmäisiä elinympäristöjä, joissa ei moni laji pärjää. Lepakot voivat käyttää luolia talvehtimispaikkoina. Torholan luolassa on tavattu sekä pohjanlepakko että korvayökkö. Luolan ympärillä on luonnonsuojelualue ja lajistoltaan erittäin arvokkaita rinnelehtoja, joissa voi nähdä harvinaisuuksia monista eliöryhmistä: kynä- ja vuorijalavia, ketokäenminttua, kalkkikuppijäkälää tai vaikkapa idänuunilinnun.

Torholan luola on Suomen suurin kalkkikiviluola.

Lohjan kaupunki: Torholan luolan luontopolku.  https://www.lohja.fi/vapaa-aika-liikunta/retkeily-ja-ulkoilu/luontopolut/torholan-luolan-luontopolku/ 

Torholan luola Retkipaikassa: Torholan luolat, Lohja  https://retkipaikka.fi/torholan-luola/  Satumaisesta lehdosta ammottavan luolan uumeniin: Lohjan Karkalinniemi ja Torholan luola yllättävät toden teolla  https://retkipaikka.fi/satumaisesta-lehdosta-ammottavan-luolan-uumeniin-lohjan-karkalinniemi-ja-torholan-luola-yllattavat-toden-teolla/ 

Keski-Pohjanmaa Halsua. Opastus tieltä numero 13, osoite Eevinpisto Halsua. Luolikoille johtaa metsäautotien päästä noin kilometrin pituiset pitkospuut. Reitin päässä sijaitsee tulentekopaikka ja puukatos.

Eteläisen Suomen suurin rakkakivikkoalue, jonka kokonaislaajuus kivisine soineen ja metsäsaarekkeineen on noin 750 hehtaaria. Töppösen luolikkoalue on suuri muinaisranta, joka on syntynyt viime jääkauden jälkeen noin 9000–8500 vuotta sitten. Laajalta kivikkoalueelta on hienoaines huuhtoutunut pois meren vetäytyessä.

Laaja-alainen mosaiikkimaisema, joka muodostuu kivikoista, kivisistä soista ja metsäsaarekkeista. Yksittäisiä vanhoja kilpikaarnaisia mäntyjä kasvaa kivikolla. Kivipinnoille on muodostunut hienoja jäkälien muodostamia kasvustoja. Muu kasvillisuus on niukkaa ja pääosin suolajistoa. Paikoitellen vesi virtaa kivien alla. Erämainen ja vaikeakulkuinen maasto sopivat petoeläimille ja – linnuille. Alueen lajistoon kuuluvat muun muassa ahma ja maakotka. Myös metsäpeuroja on nähty metsäsaarekkeissa.

Kookkaista lohkareista muodostunut kivikko. Kivikoita kutsutaan alueella luolikoiksi ja niitä löytyy Halsualta useampi. Nimi Töppönen on arvoitus, se esiintyy myös muualla Perhonjokilaaksossa erikoisen kivimuodostelman yhteydessä, mutta nimen alkuperä ei ole vielä selvinnyt.

 Töppösen luolikot – Halsuan kunta 

 Töppösen luolikot Halsua - Visit Keski-Pohjanmaa (visitkeskipohjanmaa.fi)