Kaakkois-Suomen maisemat

Suomi on jaettu kymmeneen eri maisemamaakuntaan, joista osa jakautuu edelleen seutuihin. Jako ilmentää kulttuurimaisemille ominaisia alueellisia piirteitä ja maisemien vaihtelevuutta. Läheisten seutujen väliset erot eivät ole jyrkkiä, sillä maisemien piirteet vaihettuvat toisiksi yleensä vähittäin. Kaukana toisistaan sijaitsevat seudut ja maakunnat ovat sen sijaan maisemiltaan huomattavan erilaisia. Maisemamaakuntien jaon on laatinut ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmä. Jako on esitetty Maisema-aluetyöryhmän mietinnössä (YM 66/1992).

Eteläinen rantamaa on korkokuvaltaan pääasiassa alavaa, mutta pienpiirteisyydessään hyvin vaihtelevaa. Alue on muinaista merenpohjaa. Maiseman peruselementtejä ovat pohjoista etelään suuntautuvat jokilaaksot ja niiden laajat viljavat tasangot sekä näiden välissä olevat kumpuilevat metsäiset ja paikoin paljastuneet kallioalueet. Alueella on myös katkeilevia etelä-pohjoissuuntaisia harjujaksoja. Järvet ovat pieniä ja niitä on niukasti. Ensimmäisen Salpausselän reunamuodostuma on maakunnan keski- ja itäosien pohjoisrajana, jossa sen merkitys maisemassa on huomattavin. Alue kuuluu pääasiassa eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen, jonka kasvillisuus on rehevää. Metsät ovat usein kuusivaltaisia havumetsiä. Soiden osuus on pienempi kuin muualla maassa. Maatalouden pitkä perinne näkyy maisemakuvassa. Asutus on vanhastaan keskittynyt kehittyneiden tärkeiden liikenneväylien varsille.

Itäinen Järvi-Suomi on lähes yhtenäinen laakea alue, jonka maasto voi olla yksityiskohdissaan hyvinkin vaihtelevaa. Ruhjelaakson rikkoma kallioperä on mahdollistanut alueen lukemattomien matalien ja sokkeloisten järvien ja vesireitittien synnyn. Korkokuvaltaan maisemamaakunta jyrkkenee pohjoista kohti luoteen tasaisimpia alueita lukuun ottamatta. Lähes koko maakunnan maaperää peittää moreenivaippa. Huomattavimmat moreenimuodostumat ovat keski- ja itäosien laajat kumpareiset drumliinikentät. Erityisesti maisemassakin selvästi havaittavat Salpausselkien reunamuodostumat sekä niihin liittyvät pohjoisesta etelään ja luoteesta kaakkoon kulkevat harjumuodostumajaksot. Vesistöt ovat maisemamaakunnan rikkaus. Kylät ovat sijoittuneet vesireittien varsille ja matalille rantaselänteille, tai rantapeltojen ja selännealueiden välivyöhykkeeseen.

Eteläisen viljelyseudun maasto on vaihtelevaa ja usein tehokkaassa viljelyksessä. Koko maisemaseudulla on paljon savikkoja, mutta erityisesti niitä esiintyy jokivarsien tuntumassa. Tyypillisesti peltoalueet on raivattu kumpuileville savikoille joita metsäsaarekkeet rikkovat. Seudun viljelymaan keskimäärä vähenee itään päin mentäessä, jossa asutuskin on harvempaa Kymijoenlaaksoa lukuun ottamatta. Kymenlaakso sijoittuu Eteläisen viljelyseudun itäisimpään osaan. Kymijoen suurjokimaisema on vähävetiselle seudulle maisemallinen erikoisuus. Elimäen laaja viljelylakeus on myös muusta seudusta poikkeavat. Seudulla esiintyy paikoin karumpia kallio- ja moreenimaita.

Kaakkoinen viljelyseutu on alavaa, mutta vaihtelevaa mäkisten, karujen kallioalueiden ja vaihtelevien viljelyalueiden sekä pienten soiden ja järvien ansiosta. Vaikka alue kuuluu eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen, on kasvillisuus muuhun Etelä-Suomeen verrattuna karua. Asutus on keskittynyt hajanaisten viljelyalueiden tuntumaan ja ryhmittynyt peltoja halkovien teiden varsille vaihteleviksi ryhmä- ja nauhakyliksi sekä haja-asutukseksi. Pika-asutukseen liittyviä pientiloja on runsaasti.

Suomenlahden rannikkoseudun ja saariston maisema on yleisilmeeltään avoin, kallioinen ja karu. Rannikon ja saariston peitteisyys on vaihtelevaa. Paljaiden ja metsäisten kalliomaiden määrä on huomattava. Seudulle tärkeimmiksi erityispiirteiksi on muodostunut erilaiset saaristoalueet. Seudun maisemat ovat monivivahteisia, joka johtuu maa- ja kallioperän sekä merenlahtien rikkonaisuudesta sekä perinteisten elinkeinojen monipuolisuudesta. Idässä päin luonto ja maisema on karumpaa ja saaret ovat kulmikkaampia, louheisia kivikoita ja suuria siirtolohkareita, alueen rapakiven myötä.

Lounais-Savon järviseutu on ruhjelaaksojen muovaamaa moreenipeitteistä maata. Alueen järviluonto on vaihtelevaa. Järvet ovat pienimuotoisia. Metsäkasvillisuus on rehevää. Kaskikoivikot ja -lepikot ovat muuttuneet ja muuttumassa kuusi- ja mäntyvaltaisiksi. Kyläalueet sijoittuvat useimmiten vesireittien varsille. Paikoin on myös ryhmäkyliä.

Suur-Saimaan seutua hallitsevat vedet. Useimmat Saimaan järvialtaista ovat maisemiltaan selvästi omaleimaisia. Seutu on karua, viljavia savikoita ei juuri ole ja metsäkasvillisuus on ympäröiviä seutuja karumpaa. Kuivat puolukkatyypin mäntykankaat ovat tavallisimpia. Kaskiviljelyllä oli karujen maiden takia pitkään tärkeä asema. Kalastus ja metsät ovat olleet tärkeitä elannon hankinnassa. Maaseutuasutus on harvaa ja kylät muodostuvat väljistä talorykelmistä.

Laatokan-Karjalan seutu on kapea-alainen I ja II Salpausselän väliin jäävä kaista. Maasto on vaihtelevasti kumpuilevaa ja muuta Itäistä Järvi-Suomea viljavampaa ja ilmastoltaan hieman suotuisampaa. Keski-Karjalan lehtokeskus ulottuu lähes koko alueelle. Alue on perinteistä viljelyseutua. Vesistöt ja muut luonnonelementit ovat usein reheviä, linnustoltaan ja kasvistoltaan rikkaita. Asutus koostuu verraten tiheistä ja vanhoista kylistä, asutusrykelmistä sekä yksittäisasutuksesta.

•  KULTTUURIMAISEMIEN AARTEET- Tervetuloa tutustumaan Kaakkois-Suomen maakuntien arvokkaisiin maisema-alueisiin 
•  SYKE: Maisemamaakuntajako, avoin paikkatietoaineisto.  Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0)