Kaavoituskatsaus 2024 ja -ohjelma 2025-26

1 Yleistä
JOHDANTO
Alueidenkäyttölain 7§:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.
Vuoden 2024 aikana lainvoiman saivat Karhulan koulukeskuksen asemakaavan muutos (0421), Keltakallio II teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos (0321) sekä Mussalon teollisuusalueen asemakaavan muutos (0523).
Vuoden 2025 alussa valmistelussa on yhteensä 17 asemakaavaa. Kaavoituskohteiden valinnoilla pyritään ensisijaisesti edistämään strategisesti tärkeiden kohteiden toteuttamista, mutta vastaamaan joustavasti myös vuoden mittaan esiin tuleviin tarpeisiin. Kaavoituksen keinoin halutaan varmistaa myös toteutuksen korkea laatutaso, joka on esitetty Kotkan kaupunkistrategian yhtenä keskeisenä tavoitteena – Upean elinympäristön Kotka.
Kaavoitusohjelmaa laadittaessa on ollut voimassa kaupungin strategia Kotka 2030. Uusi strategia Kotkan kaupunkistrategia 2035 on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 17.2.2025. Kaavoitusohjelman tavoitteet myötäilevät myös uuden strategian tavoitteita.

LIIKENNE
Kaavoituksen toimenkuvaan kuuluu myös kaavoitukseen liittyvän liikenteen suunnittelu. Alla esimerkkejä hankkeista, joihin kaavoitus on osallistunut ja osallistuu:
- Kaakkois-Suomen sekä Kymenlaakson liikennestrategian 2035 edistäminen ja toteutus. Maakunnalliseen liikennejärjestelmätyöhön osallistuminen.
- Kaakkois-Suomen liikennestrategian ja sitä seuraavan Kymenlaakson liikennestrategian päivittäminen
- Valtioneuvoston vuosille 2026-2037 suunniteltavan valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (Liikenne 12) päivittämisen seuranta
- Kestävän liikkumisen Kotka -ohjelman edistäminen, mm. LOKI-hankkeeseen osallistuminen
- Mussalontien liikenneturvallisuustarkastelu
- Keltakallion liikenteen tarkastelut ja Keltakalliontien-Ristinkalliontien sekä Keltakalliontien-Hurukselantien risteysalueiden yleissuunnittelu
MAAKUNTASUUNNITTELU
Kaavoitus ottaa aktiivisesti osaa vuoropuheluun ja osallistuu maakuntakaavoitukseen sekä maakunnallisten kysymysten ratkaisemiseen yhteistyössä muiden sidosryhmien kanssa. Kaavoitus osallistuu lisäksi yksittäistä kuntaa laajempien selvitysten laatimiseen, viimeisimpänä Kymenlaakson tuulivoimaselvitykseen. Ajankohtaisia maakunnallisia hankkeita ovat vaihemaakuntakaava 2060 Elinvoimainen ja sopeutuva Kymenlaakso sekä Syken ja maakuntaliiton hanke Pact4Resilience. Kaavoitus seuraa lisäksi Merialuesuunnittelun päivitystä.

KEHITYSHANKKEET YHDESSÄ MUIDEN TOIMIJOIDEN KANSSA
- Kymenlaakson luonnon monimuotoisuuden selvitystyö 2023-2024 aikana yhteistyössä muiden Kymenlaakson kuntien, Kymenlaakson liiton, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Selvitystyön rahoitukseen osallistuu myös Ympäristöministeriö.
- Esiselvitys Rantahaasta vihreän siirtymän investointikohteena yhdessä Haminan kaupungin ja Cursorin kanssa.
- Kauppatorin kehittäminen
- Kymenlaakson kulttuuriympäristö -työryhmään osallistuminen
- Kansallisten kaupunkipuistojen verkostossa toimiminen
- Alvar Aalto -kaupunkien verkostossa toimiminen
- Elävät kaupunkikeskustat -yhdistyksessä toimiminen
- Kehittämishankkeet yhdessä Cursorin kanssa

2 Kaupunkistrategia
Kaavoitus tukee kaupunkistrategian tavoitetta Kotkasta arvostettuna korkeakoulukaupunkina sekä koulutuksen ja jatkuvan oppimisen kaupunkina valmistelemalla kouluhankkeiden asemakaavoja sekä osallistumalla Kantasataman alueen kehittämiseen ja kaavoitukseen. Karhulan koulukeskuksen kaavaa valmisteltiin arkkitehtikilpailussa voittaneen Arkkitehtitoimisto AOR ehdotuksen Ruudut pohjalta. Kaava sai lainvoiman vuoden 2024 aikana. Kaavoituksella tuetaan myös muuttuvan ammattikouluopetuksen tilannetta valmistelemalla Merikoulun kampusalueen kaavaa Pookinmäki, Merikoulun opetuksen siirryttyä muualle.
Kaavoituksen painopisteenä on edesauttaa maankäytön suunnittelun avulla yrityselämän kehittämismahdollisuuksia. Mussalon teollisuusalueen kaava, joka mahdollistaa teollisuuden monipuolisen kehittämisen alueella on saanut lainvoiman. Keltakallio II kaava, joka mahdollistaa akkuteollisuuden sijoittumisen Kotkaan hyväksyttiin ja kaava sai lainvoiman vuoden 2024 aikana. Rakentamisen edellytyksiä parannetaan lisäksi Kyyhkylän alueen kaavamuutoksella, jonka on tarkoitus mahdollistaa rakentamisessa siirrettävien maamassojen läjitystä.
Kaavoitus tavoittelee mielenkiintoisia asuinrakentamisen kehittämiskohteita. Uusia avauksia asumiseen suunnitellaan mm. Karhula Hiomonlaakson asemakaavalla sekä valmistelussa olevilla keskustan asemakaavahankkeilla.
Kaupunkistrategian tavoitetta Upean elinympäristön Kotkasta kaavoitus on edistänyt mm. Kestävän liikkumisen ohjelmalla. Sen tavoitteita pyöräilyn ja jalankulun sekä joukkoliikenteen edistämiseksi on huomioitu Kotkansaaren ja Karhulan keskustan suunnittelussa. Ohjelman jalkauttamista on edistetty Karhulan keskustan liikennesuunnittelulla ja siihen liittyvällä kaavoituksella sekä Koulukadun kaavalla. Kestävän liikkumisen edistämisen periaatteet liittyvät kaikkeen liikkumisen suunnitteluun, asemakaavojen valmisteluun sekä hankkeiden toteutukseen.
3 Seudun strategisen yleiskaavan toteuttamisohjelma
Kotkan-Haminan seudun kunnat sopivat vuonna 2021 seutusuunnittelun vastuukuntamallin siten, että vastuukuntana toimii Kotkan kaupunki. Vastuukuntamallin mukaista toimintatapaa on toteutettu vuoden 2022 alusta lukien.
Vuoden 2024 aikana on työstetty seurantaprosessia, jolla Kotkan-Haminan seudun strategisen yleiskaavan toteutumista ja sen vaikutuksia tarkastellaan. Seurannassa tuotetaan tietoa siitä, miten erilaiset ilmiöt ja muutossuunnat ilmenevät Kotkan-Haminan seudulla ja näkyvät yhdyskuntarakenteessa. Seurannan tulosten avulla lisätään tietoa ja ymmärrystä päätöksenteon tueksi. Tarkasteltavia kokonaisuuksia ovat mm. seudun elinvoimaisuus ja vetovoima ja yhdyskuntarakenteen kasvusuunta. Seurannan työkaluksi kehitetty tarinakarttamuotoinen sivusto valmistuu kevään 2025 aikana.
Kotkansaaren kehittäminen keskittyy edelleen Kantasataman ja sinne liittyvien hankkeiden ja alueiden kehittämiseen. Kantasatamaan liittyy myös Kotkansaaren sisääntulotien asemakaava, jossa osoitetaan uutta asuin- ja liikerakentamista kaupungin keskeisille alueille. Uutena avauksena Kantasataman kehityksen tukemiseksi otetaan valmisteluun Laivurikatu 10 korttelin kaavamuutos.
Kyminlinna on seudun strategisessa yleiskaavassa osoitettu matkailun kärkikohteeksi, jossa tulee varautua tarvittaviin kehittämistoimenpiteisiin ja toiminnan monipuolistamiseen. Kyminlinnan asemakaavan valmistelun lisäksi on kehittämistavoitetta edistetty suunnittelemalla linnoituksen alueelle ulkoilureittejä ja virkistykseen sopivia kohteita. Neuvotteluita alueen kehittämiseksi jatketaan Senaatin ja Metsähallituksen kanssa.
Mussalon satama-alueen kehittämistavoitteiksi on strategisessa yleiskaavassa esitetty satama-alueen laajentaminen, uusien liiketoimintamahdollisuuksien tukeminen ja synergiaetujen hyödyntäminen. Alueen kaavamuutoksilla pyritään edistämään tavoitteiden toteuttamista.
Keltakallion alueen kaavoitus ja kehittäminen toteuttaa hyvin keskeisesti Kotkan-Haminan seudun strategisen yleiskaavan päämääriä ja linjauksia. Keltakallio II -kaavan saatua lainvoiman otetaan tarkasteluun junaradan pohjoispuolinen alue.
Itäisen Kotkan alueella käynnistetään lähivuosina osayleiskaava, jonka tueksi on laadittu laajamittaisia hulevesi- ja luontoselvityksiä. Osayleiskaavatyön pohjaksi on tehty Rantahaan esiselvitystyö, jossa on tarkasteltu aluetta vihreän siirtymän hankkeiden sijoituspaikkana.
4 Vuonna 2024 voimaan tulleet asemakaavat
5 Valmisteilla oleva asemakaavat
6 Tulevat kaavahankkeet
Edellä esitettyjen hankkeiden lisäksi käynnistetään tarvittaessa muita kaavahankkeita. Itäistä Kotkaa koskevaa yleiskaavatyön käynnistämistä valmistellaan laatimalla esiselvityksiä.