Etelä-Savon maakuntataiteilijoiden matkassa

Maakuntataiteilijoiden maakuntakierros syyskuusta 2021 kesäkuulle 2022

Kuvassa oikella kansanmuusikko Sirkka Kosonen ja vasemmalla kuvataiteilija Mari Liimatainen.

Sirkka Kosonen käytti ääntään Etelä-Savon puolesta

Sirkka Kosonen opettaa Savonlinnan musiikki- ja tanssiopistossa ja on työskennellyt monipuolisesti Itä-Savon kunnissa. Maakuntataiteilijana hän toi tähän päivään ja helposti lähestyttävään muotoon Etelä-Savon alueelta talteen otettuja runomittaisia lauluja, karjansoittosävelmiä, loitsuja ja balladeja. Kososen tavoitteena oli saada eteläsavolaiset innostumaan omasta kansanperinteestään ja omista juuristaan. Kansanmuusikkona hän ajattelee, että kaikki soittavat, laulavat, tanssivat, kertovat tarinoita ja jopa rakentavat oman soittimensa.

Kerimäeltä kotoisin oleva Sirkka Kosonen on kansanlaulaja ja -muusikko, äänitaiteilija, kuoronjohtaja ja opettaja. Koulutukseltaan Kosonen on musiikin tohtori Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Sirkka Kosonen asuu Keravalla, mutta toimi maakuntataiteilijana Savonlinnasta käsin, jossa on perheen kakkosasunto.

Mari Liimatainen vei eteenpäin taiteen ilosanomaa maakunnassa

Kuvataiteilija Mari Liimatainen toimii taiteellisen työnsä ohella taidekasvattajana ja kulttuurialan ammatillisena opettajana. Hän on työskennellyt myös museopedagogiikan, kulttuurimatkailun ja lastenkulttuurin parissa sekä Mäntyharjun kuntataiteilijana. Liimatainen on syntynyt ja kasvanut Mikkelissä, mutta on asunut jo parikymmentä vuotta maaseudulla Juvalla vanhassa maalaistalossa ja pitää yllä puutarhakohteena tunnettua Vanhaa Kilkkilää.

Taiteellisessa työskentelyssään Mari Liimatainen on viime vuosina keskittynyt taidegrafiikkaan, installaatioihin ja yhteisötaiteeseen. Maakuntataiteilijana hän edisti maakunnan taide- ja kulttuurialan ammattilaisten kohtaamisia sekä välitti taiteen ilosanomaa maakuntalaisille.

1. Mikkelin Taidemuseo

2. Kauppakeskus Akseli - Mikkeli

3. Puumalan kunnantalo

4. Särkijärvi - Enonkoski

5. Kauppakeskus Akseli - Mikkeli

6. Kauppakeskus Akseli - Mikkeli

7. Juvan kunnankirjasto

8. Hirvensalmen S-Market

9. Enonkosken Yhtenäiskoulu

10. Enonkosken yhtenäiskoulu

11. Savonlinnan pääkirjasto Joeli

12. Savonlinnan pääkirjasto Joeli

13. Savonlinnan Kulttuurikellari

14. Mikkelin Mikaeli

15. Juvan kunnankirjasto

16. Rantasalmen kirkonmäki

17. Sulkavan kuntalaisten olohuone ja Alikan ranta

18. Alikan ranta - Sulkava

19. Korpi Bistro Enonkoski

20. Saimaa-ilmiön työtilat - Savonlinna

21. Riihisaari - Savonlinna

22. Hilduri - Juva

23. Riihisaaren ranta - Savonlinna

24. Juvan yhtenäiskoulu

25. Pieksämäen Nukkekoti – Joonas Auringon huvila

26. Haukivuoren yhtenäiskoulu - Mikkeli

27. Mikkelin Kalevankangas

28. Kulttuurikeskus Poleeni - Pieksämäki

29. Juvan yhtenäiskoulu

30. Suopellon mehuasema - Mäntyharju

31. Pertunmaan yhtenäiskoulu

32. Mikkelin teatterin klubi

33. Savonlinnan Kulttuurikellari

34. Kulttuurikeskus Poleeni - Pieksämäki

35. Savonlinnan kauppatori

36. Partalan kuninkaankartano - Juva

37. Päiväkoti Apila - Juva

38. Savonlinnan Taidelukio

39. Päiväkoti Apila - Juva

40. Suomenniemen hyvinvointiasema Metsätähti - Mikkeli

41. Ristiinan Kylätalo Sampola - Mikkeli

42. Hurissalon kylätalo - Puumala

43. Parkkilan seurojentalo Anttolassa - Mikkeli

44. Mikkelin pääkirjasto

45. Savonlinnan pääkirjasto Joeli

46. Vesiliikuntakeskus Sampola - Juva

47. Savonlinnan pääkirjasto Joeli

48. Savonlinnan pääkirjasto Joeli

49. Vanhat veturitallit - Savonlinna

50. Enonkosken liikuntatalo

51. Pertunmaan kunnantalo

52. Kuortin kylätalo - Pertunmaa

53. Kahvila IraStop - Kangasniemi

54. Kangasniemen työväentalo

55. Mikkelin pääkirjasto

56. Kulttuurikellari - Savonlinna

57. Päiväkoti Apila - Juva

58. Puumalan yhtenäiskoulu

59. Päiväkoti Apila -Juva

60. Päiväkoti Apila - Juva

61. Mikkelin pääkirjasto

62. Vanha-Rantalan talomuseo - Pertunmaa

63. Sodan ja rauhan keskus Muisti - Mikkeli

64. Puumalan Satamatori

65. Puumalan Satamatori

66. Palvelukeskus Päivärinne - Savonranta

67. Kerimäen lyhytaikaisyksikkö

68. Puruveden palvelutalo - Kerimäki

69. Palvelutalo Helminauha - Punkaharju

70. Harjun Palvelukoti - Punkaharju

71. Sulkavan soudut

Maakuntataiteilijoiden maakuntakierrosten yhteenveto kartalla

1. Mikkelin Taidemuseo

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Mikkelin Taidemuseo 2.9.2021 LISÄTIETOJA: Tapaaminen Meijän museo -hankkeen kanssa.

2. Kauppakeskus Akseli - Mikkeli

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Kauppakeskus Akseli 17.-19.9.2021 LISÄTIETOJA: Yhteisöteos Sanaryijy mukana DeSavo ry:n järjestämässä MAD Weekendissä

3. Puumalan kunnantalo

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Puumalan kunnantalo 19.10.2021 LISÄTIETOJA: Tapaaminen Puumalan kunnan SYTYKE-hankkeen kanssa siitä, kuinka saataisiin nuoret mukaan kehittämään keskustaa.

4. Särkijärvi - Enonkoski

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Särkijärvi 27.10.2021 LISÄTIETOJA: Laulamassa runolaulua Saimaa ilman kaivoksia ry:n järjestämässä surutilaisuudessa kuolleelle Särkijärvelle

5. Kauppakeskus Akseli - Mikkeli

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Kauppakeskus Akseli 29.10.2021 LISÄTIETOJA: Verkko-yhteisöteoksen pop up mukana Mikkelin kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden järjestämässä Museoiden yössä.

6. Kauppakeskus Akseli - Mikkeli

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Kauppakeskus Akseli 29.10.2021 LISÄTIETOJA: Pop up -kantelepaja Mikkelin kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden järjestämässä Museoiden yössä

7. Juvan kunnankirjasto

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Juvan kunnankirjasto 1.11.2021

LISÄTIETOJA: Yhteisöteos Sanaryijyn ripustus yhteistyössä Juvan kunnan kirjasto- ja kulttuuripalveluiden kanssa

8. Hirvensalmen S-Market

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen ja kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Hirvensalmen S-Market 1.11.2021 LISÄTIETOJA: : Taideteko puhtaan veden puolesta S-Marketin parkkipaikalla, yhteistyössä mukana Hirvensalmen kunnan kulttuuripalvelut. Kuuntele ote Taideteosta:   https://www.facebook.com/100073448177966/videos/410109590565572  

9. Enonkosken Yhtenäiskoulu

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Yhtenäiskoulu 2.11.2021

LISÄTIETOJA: Heijastinpajoja oppilaille ja heijastinpuun aloittaminen.

10. Enonkosken yhtenäiskoulu

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Yhtenäiskoulu 2.11.2021 LISÄTIETOJA: Kantelepajoja oppilaille, yhteistyössä Enonkosken kunnan kulttuuripalveluiden kanssa

11. Savonlinnan pääkirjasto Joeli

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Pääkirjasto Joeli 2.11.2021 LISÄTIETOJA: Heijastinpaja ja heijastinpuun aloittaminen yhteistyössä Savonlinnan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalveluiden kanssa

12. Savonlinnan pääkirjasto Joeli

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Pääkirjasto Joeli 2.11.2021 LISÄTIETOJA: Paasveden pirut -esitys yhteistyössä Savonranta-Seura ry:n sekä Savonlinnan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalveluiden kanssa

13. Savonlinnan Kulttuurikellari

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Savonlinnan Kulttuurikellari 2.11.2021 LISÄTIETOJA: Kantelepaja yhteistyössä Saimaa-ilmiön, Savonlinnan kulttuurikellarin ja Savonlinnan kaupungin kulttuuritoimen kanssa.

14. Mikkelin Mikaeli

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Mikaeli ja Pankalammen uimaranta 4.11.2021 LISÄTIETOJA: Pysyykö kulttuuri pinnalla? -tilaisuus yhteistyössä Saimaa-ilmiön ja Mikkelin kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden kanssa

15. Juvan kunnankirjasto

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Juvan kunnankirjasto 5.11.2021 LISÄTIETOJA: Yhteisöteos Sanaryijyn purku yhteistyössä Juvan kunnan kirjasto- ja kulttuuripalveluiden kanssa.

16. Rantasalmen kirkonmäki

Taiteilijat: Kuvataiteilija Mari Liimatainen ja Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Rantasalmen kirkonmäki 6.11.2021

LISÄTIETOJA: Taideteko puhtaan veden puolesta yhteistyössä Rantasalmen kappeliseurakunnan ja Rantasalmen kunnan kulttuuripalveluiden kanssa.

17. Sulkavan kuntalaisten olohuone ja Alikan ranta

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Kuntalaisten olohuone ja Alikan ranta 6.11.2021 LISÄTIETOJA: Heijastin- ja lyhtypaja yhdessä Ihmekollektiivin ja Sulkavan kunnan kulttuuripalveluiden kanssa järjestetyssä Valotapahtumassa

18. Alikan ranta - Sulkava

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Alikan ranta 6.11.2021 LISÄTIETOJA: Runolaulua sekä laulu-haitari-improvisaatiota yhdessä Ihmekollektiivin ja Sulkavan kunnan kulttuuripalveluiden kanssa järjestetyssä Valotapahtumassa.

19. Korpi Bistro Enonkoski

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Korpi Bistro Enonkoski 11.11.2021 LISÄTIETOJA: Enonkoski Folk -tapahtuman ideointia yhdessä Korpi-ravintoloiden kanssa

20. Saimaa-ilmiön työtilat - Savonlinna

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika : Saimaa-ilmiön työtilat 16.11.2021 LISÄTIETOJA: Hankeideoiden sparraaminen AIKU-hankkeiden hautomossa yhteistyössä Piällysmies ry:n, Rajupusu Leader ry:n ja Veej´jakaja ry:n sekä Saimaa-ilmiön kanssa. 

21. Riihisaari - Savonlinna

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Riihisaari 19.11.2021 LISÄTIETOJA:    Esiintyminen Ars Nova ry:n vuosinäyttelyn avajaisissa, yhteistyössä mukana Savonlinnan kaupungin kulttuuritoimi.

22. Hilduri - Juva

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Hilduri 7.12.2021 LISÄTIETOJA: Hankeideoiden sparraaminen AIKU-hankkeiden hautomossa yhteistyössä Rajupusu Leader ry:n, Piällysmies ry:n ja Veej´jakaja ry:n sekä Saimaa-ilmiön kanssa

23. Riihisaaren ranta - Savonlinna

Taiteilijat: Kuvataiteilija Mari Liimatainen ja kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Riihisaaren ranta 7.12.2021 LISÄTIETOJA: Taideteko puhtaan veden puolesta Rajoilla-ryhmän Joulukalenterissa luukku 7.12., yhteistyössä mukana Savonlinnan kaupungin kulttuuritoimi.

24. Juvan yhtenäiskoulu

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Yhtenäiskoulu 21.2.2022 LISÄTIETOJA: Lumirylläkän valmistelua yhdessä Martti Talvela -kampuksen taidehankkeen taiteilijatyöryhmän sekä Juvan kunnan kulttuuripalveluiden kanssa

25. Pieksämäen Nukkekoti – Joonas Auringon huvila

Taiteilijat: Kuvataiteilija Mari Liimatainen ja kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Nukkekoti – Joonas Auringon huvila 22.2.2022 LISÄTIETOJA: Taideteko puhtaan veden puolesta yhteistyössä Pieksämäen kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa.

26. Haukivuoren yhtenäiskoulu - Mikkeli

Taiteilijat: Kuvataiteilija Mari Liimatainen ja kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Haukivuoren yhtenäiskoulu 22.2.2022 LISÄTIETOJA: Taideteko puhtaan veden puolesta yhtenäiskoulun pihalla yhteistyössä Mikkelin kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden kanssa.

27. Mikkelin Kalevankangas

Taiteilijat: Kuvataiteilija Mari Liimatainen ja kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Kalevankangas 22.2.2022 LISÄTIETOJA: Taideteko puhtaan veden puolesta Kalevankankaan laavulla yhteistyössä Mikkelin kaupungin liikuntapalveluiden ja yleisten kulttuuripalveluiden kanssaMikkelin Kalevankangas

28. Kulttuurikeskus Poleeni - Pieksämäki

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Poleeni 22.2.2022 LISÄTIETOJA: Yhteisöteos Sanaryijyn ripustus yhdessä Pieksämäen kaupungin kirjasto- ja kulttuuripalveluiden kanssa

29. Juvan yhtenäiskoulu

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Yhtenäiskoulu 25.2.2022

LISÄTIETOJA: Lumirylläkän valmistelua yhdessä Martti Talvela -kampuksen taidehankkeen taiteilijatyöryhmän sekä Juvan kunnan kulttuuripalveluiden kanssa

30. Suopellon mehuasema - Mäntyharju

Taiteilijat: Kuvataiteilija Mari Liimatainen ja kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Suopellon mehuasema 26.2.2022

LISÄTIETOJA: Taideteko puhtaan veden puolesta yhteistyössä Mäntyharjun kunnan vapaa-aika- ja kulttuuripalveluiden kanssa.

31. Pertunmaan yhtenäiskoulu

Taiteilijat: Kuvataiteilija Mari Liimatainen ja kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Pertunmaan yhtenäiskoulu 26.2.2022 LISÄTIETOJA: Taideteko puhtaan veden puolesta yhteistyössä Pertunmaan kunnan kulttuuripalveluiden kanssa

32. Mikkelin teatterin klubi

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Mikkelin teatterin klubi 2.3.2022 LISÄTIETOJA: Improtreffit yhdessä Hattu ry:n ja Mikkelin Teatterin, Bistro Holvin ja Mikkelin kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden kanssa. Mukana esiintymässä Maija Anttila ja Mirja Nylander.

33. Savonlinnan Kulttuurikellari

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen

Paikka ja aika: Savonlinnan Kulttuurikellari 3.3.2022

LISÄTIETOJA:  Improtreffit yhteistyössä Savonlinnan Kulttuurikellarin ja Savonlinnan kaupungin kulttuuritoimen kanssa. Mukana esiintymässä Maija Anttila ja vierailijoita.

34. Kulttuurikeskus Poleeni - Pieksämäki

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Poleeni 4.3.2022 LISÄTIETOJA: Yhteisöteos Sanaryijyn purku yhdessä Pieksämäen kaupungin kirjasto- ja kulttuuripalveluiden kanssa.

35. Savonlinnan kauppatori

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Kauppatori 4.3.2022   LISÄTIETOJA: Silent disco yhteistyössä Sakke ry:n Kauppatorin kehittämishankkeen, Savonlinnan kaupungin kulttuuritoimen, Juniori Sapkon ja Beats Clubin kanssa

36. Partalan kuninkaankartano - Juva

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Partalan kuninkaankartano 15.3.2022

LISÄTIETOJA: Esitelmä taiteen merkityksestä ja vaikutuksista Juvan Rotaryklubi ry:n jäsenille

37. Päiväkoti Apila - Juva

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Päiväkoti Apila 25.3.2022

LISÄTIETOJA: Varhaiskasvatuksen taideprojektin valmistelua, mukana yhteistyössä Juvan kunnan kulttuuri- ja työelämäpalveluiden Luovuudella iloa ja yhteisöllisyyttä -hanke sekä Mikkelin Taidemuseon Meijän museo -hanke.

38. Savonlinnan Taidelukio

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Savonlinnan Taidelukio 5.4.2022 LISÄTIETOJA: Öttiäisiä ja ämminkäisiä -työpaja opiskelijoille yhteistyössä Savonlinnan Taidelukion, Savonlinnan kaupunginkirjasto- ja kulttuuripalveluiden sekä Mikkelin Taidemuseon Meidän museo -hankkeen kanssa.

39. Päiväkoti Apila - Juva

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Päiväkoti Apila 11.4.2022 LISÄTIETOJA: Varhaiskasvatuksen taideprojektin työpaja osa 1, mukana yhteistyössä Juvan kunnan kulttuuri- ja työelämäpalveluiden Luovuudella iloa ja yhteisöllisyyttä -hanke sekä Mikkelin Taidemuseon Meijän museo -hanke.

40. Suomenniemen hyvinvointiasema Metsätähti - Mikkeli

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Suomenniemen hyvinvointiasema Metsätähti 12.4.2022 LISÄTIETOJA: Verkko-yhteisöteoksen pop up mukana ReissuEllun pysähdyspaikalla, toteutettu yhteistyössä Etelä-Savon Koulutus Oy:n ja Mikkelin Taidemuseon Meijän museo -hankkeen sekä Mikkelin kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden kanssa.

41. Ristiinan Kylätalo Sampola - Mikkeli

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Ristiinan Kylätalo Sampola 12.4.2022    LISÄTIETOJA: Verkko-yhteisöteoksen pop up mukana ReissuEllun pysähdyspaikalla, toteutettu yhteistyössä Etelä-Savon Koulutus Oy:n ja Mikkelin Taidemuseon Meijän museo -hankkeen sekä Mikkelin kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden kanssa.

42. Hurissalon kylätalo - Puumala

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Hurissalon kylätalo 13.4.2022 LISÄTIETOJA: Verkko-yhteisöteoksen pop up mukana ReissuEllun pysähdyspaikalla, toteutettu yhteistyössä Etelä-Savon Koulutus Oy:n ja Mikkelin Taidemuseon Meijän museo -hankkeen sekä Puumalan kunnan kulttuuripalveluiden kanssa .

43. Parkkilan seurojentalo Anttolassa - Mikkeli

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Parkkilan seurojentalo Anttolassa 13.4.2022 LISÄTIETOJA: Verkko-yhteisöteoksen pop up mukana ReissuEllun pysähdyspaikalla, toteutettu yhteistyössä Etelä-Savon Koulutus Oy:n, Mikkelin Taidemuseon Meijän museo -hankkeen sekä Mikkelin kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden kanssa.

44. Mikkelin pääkirjasto

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Pääkirjasto 19.4.2022 LISÄTIETOJA: Sanaryijyn ripustus yhdessä Mikkelin seutukirjaston työntekijöiden kanssa

45. Savonlinnan pääkirjasto Joeli

Taitelija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikkka ja aika: Pääkirjasto Joeli 20.4.2022   LISÄTIETOJA: Öttiäisiä ja ämminkäisiä -näyttelyn ripustus osana LukuLaku-tapahtumaa, yhteistyössä mukana Savonlinnan Taidelukio, Savonlinnan kaupungin kirjasto- ja kulttuuripalvelut sekä Mikkelin Taidemuseon Meidän museo -hanke 

46. Vesiliikuntakeskus Sampola - Juva

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Vesiliikuntakeskus Sampola 21.4.2022 LISÄTIETOJA: Senioreiden laulutupa ja tuolitanssia haitarin säestyksellä osana Juvan vanhus- ja vammaisneuvoston Hymyä ja hyvinvointia -teemapäivää, yhteistyössä ESLin Tanssin taikaa ja tasapainoa 2-hankkeen sekä Juvan kunnan kanssa, ks.   https://www.facebook.com/100063492523645/videos/pcb.404191151707299/350852537067443  

47. Savonlinnan pääkirjasto Joeli

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen: Paikka ja aika: Savonlinnan pääkirjasto Joeli 23.4. 2022 LISÄTIETOJA: Öttiäisiä-työpaja osana LukuLaku-tapahtumaa, yhteistyössä mukana Savonlinnan Taidelukio, Savonlinnan kaupungin kirjasto- ja kulttuuripalvelut sekä Mikkelin Taidemuseon Meidän museo -hanke.

48. Savonlinnan pääkirjasto Joeli

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Pääkirjasto Joeli 23.4.2022 LISÄTIETOJA: Hirrrmuisia ääniä -työpaja osana LukuLaku-tapahtumaa yhteistyössä Savonlinnan kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa

49. Vanhat veturitallit - Savonlinna

Taiteilijat: Kuvataiteilija Mari Liimatainen ja kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Vanhat veturitallit 23.4.2022 LISÄTIETOJA: Mukana Savonlinnan kaupungin kulttuuripalveluiden koordinoiman S creatives -hankkeen aloitustilaisuudessa

50. Enonkosken liikuntatalo

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Enonkosken Liikuntatalo 26.4.2022 LISÄTIETOJA: LiveLavista haitarin säestyksellä yhteistyössä ESLin Tanssin taikaa ja tasapainoa 2 -hankkeen ja Enonkosken kunnan kanssa.

51. Pertunmaan kunnantalo

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Pertunmaan kunnantalo 27.4.2022

LISÄTIETOJA: Verkko-yhteisöteoksen pop up mukana ReissuEllun pysähdyspaikalla, toteutettu yhteistyössä Etelä-Savon Koulutus Oy:n ja Mikkelin Taidemuseon Meijän -museo hankkeen sekä Pertunmaan kunnan kulttuuripalveluiden kanssa.

52. Kuortin kylätalo - Pertunmaa

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Kuortin kylätalo 27.4.2022 LISÄTIETOJA: Verkko-yhteisöteoksen pop up mukana ReissuEllun pysähdyspaikalla, toteutettu yhteistyössä Etelä-Savon Koulutus Oy:n ja Mikkelin Taidemuseon Meijän museo -hankkeen sekä Pertunmaan kunnan kulttuuripalveluiden kanssa.

53. Kahvila IraStop - Kangasniemi

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Kahvila Ira-Stop 28.4.2022 LISÄTIETOJA: Laulu- ja soittotupa yhteistyössä Kahvila Ira-Stopin ja Kangasniemen kunnan kulttuuripalveluiden kanssa.

54. Kangasniemen työväentalo

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Kangasniemen työväentalo 28.4.2022 LISÄTIETOJA: LiveLavis haitarin säestyksellä yhteistyössä Kangasniemen kunnan kulttuuripalveluiden ja paikallisen Lavis-ohjaajan kanssa

55. Mikkelin pääkirjasto

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Pääkirjasto 29.4.2022

LISÄTIETOJA: Sanaryijyn purku yhdessä Mikkelin seutukirjaston työntekijöiden kanssa

56. Kulttuurikellari - Savonlinna

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Kulttuurikellari 30.4.2022

LISÄTIETOJA: Improtreffit ja juonto Savonlinnan III kansanmusiikkipäivässä, yhteistyössä Savonlinnan Kulttuurikellarin, Kansanmusiikkipäivän työryhmän ja Savonlinnan kaupungin kulttuuritoimen kanssa.

57. Päiväkoti Apila - Juva

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Päiväkoti Apila 2.5.2022 LISÄTIETOJA: Varhaiskasvatuksen taideprojektin työpaja osa 2, mukana yhteistyössä Juvan kunnan kulttuuri- ja työelämäpalveluiden Luovuudella iloa ja yhteisöllisyyttä -hanke sekä Mikkelin Taidemuseon Meijän museo -hanke. 

58. Puumalan yhtenäiskoulu

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Yhtenäiskoulu 4.5.2022 LISÄTIETOJA: Nuorten yhteisöteoksen työpaja yhteistyössä Puumalan kunnan SYTYKE-hankkeen, Puumalan yhtenäiskoulun, Puumalan kunnan kulttuuripalveluiden sekä Mikkelin Taidemuseon Meijän museo -hankkeen kanssa.

59. Päiväkoti Apila -Juva

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Päiväkoti Apila 5.5.2022 LISÄTIETOJA: Varhaiskasvatuksen taideprojektin työpaja osa 3, mukana yhteistyössä Juvan kunnan kulttuuri- ja työelämäpalveluiden Luovuudella iloa ja yhteisöllisyyttä -hanke sekä Mikkelin Taidemuseon Meijän museo -hanke.

60. Päiväkoti Apila - Juva

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen

Paikka ja aika: Päiväkoti Apila 9.5.2022 LISÄTIETOJA: Varhaiskasvatuksen taideprojektin ripustus, mukana mukana yhteistyössä Juvan kunnan kulttuuri- ja työelämäpalveluiden Luovuudella iloa ja yhteisöllisyyttä -hanke sekä Mikkelin Taidemuseon Meijän museo -hanke.

61. Mikkelin pääkirjasto

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Pääkirjasto 10.5.2022 LISÄTIETOJA: Mikkelin kaupungin Kulttuurin unelmavuosi -hankkeen paneelikeskustelu, mukana yhteistyössä Mikkelin kaupungin yleiset kulttuuripalvelut.

62. Vanha-Rantalan talomuseo - Pertunmaa

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Vanha-Rantalan talomuseo 11.6.2022 LISÄTIETOJA: Osallistavia loitsuesityksiä Loitsu-näyttelyn avajaisissa, yhteistyössä Pertunmaan kunnan kulttuuripalveluiden kanssa.

63. Sodan ja rauhan keskus Muisti - Mikkeli

Taiteilijat: Kuvataiteilija Mari Liimatainen ja kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Sodan ja rauhan keskus Muisti 13.6.2022 LISÄTIETOJA: tapaaminen Etelä-Savon kuntien kulttuuripalveluiden työntekijöiden kanssa

64. Puumalan Satamatori

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Satamatori 21.6.2022 LISÄTIETOJA: Haitarin soittoa Turvallisesti Saimaan suvessa -tapahtumassa yhteistyössä Puumalan kunnan kulttuuripalveluiden kanssa.

65. Puumalan Satamatori

Taiteilija: Kuvataiteilija Mari Liimatainen Paikka ja aika: Satamatori 21.6.2022 LISÄTIETOJA: Katumaalausta Turvallisesti Saimaan suvessa -tapahtumassa yhteistyössä Puumalan kunnan kulttuuripalveluiden kanssa

66. Palvelukeskus Päivärinne - Savonranta

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Savonranta, palvelukeskus Päivärinne 23.6.2022 LISÄTIETOJA: ”Juhannusetkot laulaen, soittaen ja tanssien” -palvelukotikiertue yhteistyössä ESLin Tanssin taikaa ja tasapainoa 2-hankkeen ja Savonlinnan kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa

67. Kerimäen lyhytaikaisyksikkö

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Kerimäen lyhytaikaisyksikkö 23.6.2022

LISÄTIETOJA: ”Juhannusetkot laulaen, soittaen ja tanssien” -palvelukotikiertue yhteistyössä ESLin Tanssin taikaa ja tasapainoa 2-hankkeen ja Savonlinnan kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa.

68. Puruveden palvelutalo - Kerimäki

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Kerimäki, Puruveden palvelutalo 23.6.2022

LISÄTIETOJA: ”Juhannusetkot laulaen, soittaen ja tanssien” -palvelukotikiertue yhteistyössä ESLin Tanssin taikaa ja tasapainoa 2 -hankkeen ja Savonlinnan kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa

69. Palvelutalo Helminauha - Punkaharju

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Punkaharju, palvelutalo Helminauha 23.6.202

LISÄTIETOJA: ”Juhannusetkot laulaen, soittaen ja tanssien” -palvelukotikiertue yhteistyössä ESLin Tanssin taikaa ja tasapainoa 2-hankkeen ja Savonlinnan kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa.

70. Harjun Palvelukoti - Punkaharju

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Harjun Palvelukoti 23.6.2022 LISÄTIETOJA: "Juhannusetkot laulaen, soittaen ja tanssien” -palvelukotikiertue yhteistyössä ESLin Tanssin taikaa ja tasapainoa 2 -hankkeen ja Savonlinnan kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa.

71. Sulkavan soudut

Taiteilija: Kansanmuusikko Sirkka Kosonen Paikka ja aika: Sulkavan soudut 9.7.2022

LISÄTIETOJA: Keskustelemassa Elinvoimaa kulttuurista maaseudulle -paneelissa, jonka järjestivät yhteistyössä Ihmekollektiivi ja Sulkavan kunta

Maakuntataiteilijoiden maakuntakierrosten yhteenveto kartalla

Maakuntataiteilijakokeilu toteutettiin osana Etelä-Savon maakuntaliiton koordinoimaa AKKU - Alueellinen kuntien kulttuuritoiminnan kehittäminen Etelä-Savossa -hanketta, jota ovat rahoittaneet OKM, Etelä-Savon maakuntaliitto sekä Etelä-Savon kuntien kulttuuripalvelut.