Eläinten kodit

TELKKÄ

(Bucephala clangula)

Keväällä viuhuvasiipiset telkät ilmestyvät ensimmäisiin sulapaikkoihin. Valkomusta koiras ja vaatimattomamman värinen naaras pulahtelevat innokkaasti jäiseen veteen. Keravan kartanon kohdallakin telkkäpari on jokisulassa vakiovieras. Sitten ne häviävät. 

Luonnossa telkkä pesii kolopuihin. Sopivista puista ja varsinkin suurista sellaisista on ankara pula. Siitä ja kovasta metsästyspaineesta huolimatta Suomen telkkäkanta on pysynyt elinvoimaisena (arvioitu pesivä parimäärä noin 150 000). Telkkä ottaa mielellään ihmisen avun vastaan ja pesii pönttöön. Tämän takia olemme sijoittaneet useita sopivia pönttöjä kartanon metsäalueitten reunaan. Sijoittelussa täytyy huomioida esteetön lentorata suuaukkoon. Vesistön läheisyys ei ole välttämätön, emo kyllä ohjaa pikku untuvikot ensiuinnille pitkänkin kuivakävelyn jälkeen.

SIILIN PESÄ JA RISUKASAN HYÖNTEISHOTELLI

(Erinaceus europaeus)

Siili on kaikkiruokainen ja se suosii etenkin selkärangattomia, joita viereinen risukasa hyönteishotelli kuhisee. Siili voi syödä myös sammakoita, sisiliskoja ja käärmeitä. Siili syö myös kasvisruokaa, kuten vihanneksia ja marjoja. Se on enimmäkseen yöeläin, joka horrostaa talvisin.

Siili on Pohjois-Euroopan ainoa nisäkäs, jolla on piikikäs iho. Uhattuna siili vetäytyy piikkipanssarinsa suojaan, jolloin ahdistelijan on vaikea päästä siilin pehmeisiin osiin käsiksi. Siili liikkuu kävellen tai juosten ja pysähtyy usein haistelemaan ilmaa.

Siili rakentaa kupolimallisen pesän tiukasti pakatuista kasviaineksista. Pesiä voi olla kahdesta kolmeen - talvipesät ovat säänkestäviä ja lisääntymispesät suuria. Pesä on usein kätkettynä tiheään kasvillisuuteen, puun juuristoon tai lehtikasoihin.

Siili on rauhoitettu. Siiliä voi auttaa rakentamalla sille sopivan pesälaatikon ja antaa sen pesiä ja olla rauhassa. Siilille on hyvä tarjota vettä kesäisin, mutta sille ei saa tarjota maitoa, pullaa, ei suolaisia tai mausteisia valmisruokia tai raakaa kalaa. Siilin tulee antaa pesiä rauhassa. Hallittu hoitamattomuus miellyttää siiliä, sillä sieltä se löytää suojaisia piiloja. Tavallinen ruohonleikkuri robottiruohonleikkurin sijaan on siilille turvallisinta.

SATAKIELI

(Luscinia luscinia)

Vaatimattoman näköistä satakieltä pidetään mestarilaulajana. Moni nykyiseen Suomen pesivään linnustoon kuuluva laji osaa kyllä esittää paljon monipuolisempaa musiikkitarjontaa, mutta volyymiltään satakielen laulu on verratonta, tyynenä kesäyönä se kuuluu kauas.

Satakieli saapuu Suomeen toukokuun loppupuolella ja alkuun sen laulua voi kuulla päivälläkin. Satakieltä tavataan Oulun korkeudelle asti. Pesimäkanta on noin 19 000 paria. Satakieli on hyvin tyypillinen etelän lehtojen ja pusikoitten lintu, joka ei kaihda asutuksen läheisyyttäkään. Hyvin kätketty pesä on yleensä maassa.

Keravalla kanta on taantunut koska kovan rakentamisen takia sopivien pusikoitten määrä on vähentynyt. Satakieli on tähän saakka joka kesä laulanut kartanon alueella (ja lähellä parikin yksilöä Porvoontien sillan molemmin puolin). Kova rakentaminen ja Merikallion lintupuiston pusikoitten harventaminen saattaa kuitenkin karkottaa linnun? Saa nähdä miten käy.

LEPPÄLINTU

(Phoenicurus phoenicurus)

Leppälintukoiras on varsin värikäs ilmestys. Siinä on mustaa, valkoista ja oranssia. Jälkimmäistä väriä on tervalepän tuoreessa leikkauspinnassa kuten leppärouskussakin. Leppälintu saapuu toukokuun puolivälissä Pohjois-Afrikasta ja koiras aloittaa surumielisen, kauniin laulun, jota harva kuitenkaan tunnistaa.

Leppälintua tavataan koko maassa, kanta on elinvoimainen ja pesivä parimäärä 0.61 miljoonaa. Leppälintu viihtyy kallioisissa männiköissä, suosaarekkeitten vanhoissa metsissä, mutta myös asuntoalueilla. Pesänsä se rakentaa kolopuuhun tai hyvin suurilentoaukkoiseen pönttöön. Tästä erikoisuudesta juontaa juurensa se, että leppälintu joutuu usein toimimaan käen keinoemona.

RISUKASASSA HYÖNTEISHOTELLI

Risukasan hyönteishotelli on helppohoitoinen ja ympäristöystävällinen ratkaisu, ja oiva tapa houkutella puutarhaan monenlaisia hyödyllisiä hyönteisiä, kuten leppäkerttuja, mehiläisiä ja perhosia.

Risukasa koostuu erikokoisista oksista ja risuista, jotka on ladottu löyhästi toistensa päälle. Tämä rakenne luo runsaasti pieniä koloja ja onkaloita, joissa hyönteiset voivat pesiä ja piiloutua saalistajilta. Lisäksi kuivat lehdet, kävyt ja olki voivat tarjota lisäsuojaa ja pesämateriaalia hyönteisille. Ajoittainen tarkistus ja tarvittaessa uusien risujen lisääminen pitävät hotellin houkuttelevana.

Erityisesti leppäkertut viihtyvät risukasassa, sillä ne löytävät sieltä paljon saalista, kuten kirvoja. Hyönteishotellin rakentaminen on myös hauska ja opettavainen projekti, joka sopii hyvin myös perheen pienimmille. Se auttaa ymmärtämään hyönteisten tärkeyttä luonnossa ja kannustaa lapsia tarkkailemaan ja suojelemaan ympäristöään. Luonnonmukainen risukasa on paitsi hyödyllinen, myös kaunis lisä puutarhaan, jossa hyönteiset voivat hyvin ja auttavat puutarhaa kukoistamaan.

MUSTAPÄÄKERTTU

(Sylvia atricapilla)

Mustapääkerttu on Suomen parhaita (jollei paras?) laululintuja. Sen pitkä livertely päättyy huilumaiseen vihellykseen, joka saa aikaan väreilyä sielun syvimmissä sopukoissa. Yksilöitten laulutaidoissa on tosin suuria eroja.

Mustapääkerttu on kesällä piilottelun mestari, harva on sitä päässyt näkemään. Lintu saapuu Suomeen ensimmäisten lehtien puhjetessa puihin ja siellä se pysyy kätkössä. Mustapääkerttu viihtyy kaupungin puistoissa, mutta myös maaseudun sekametsissä. Ilahduttavasti mustapääkerttu on yksi niistä harvoista lintulajeista, jotka ovat yleistyneet Suomessa. Nykyinen arvioitu pesivä parimäärä on noin 150 000. Yhä enemmän tavataan myös talvehtimista yrittäviä yksilöitä. 

Kartanon alueella on ollut joka kesä mustapääkerttu ja toivottavasti se edelleenkin löytää sieltä rauhallisen pesimäpusikon.

PALOKÄRKI

(Dryocopus martius)

Pikimusta puku ja punainen päälaki tekevät palokärjestä yhden metsiemme aristokraattisimmista siivekkäistä. Lintua tavataan melkein koko maassa aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Vanhojen metsien hävitys on johtanut kannan taantumiseen 1950-luvulta lähtien. Tällä hetkellä pesivä parimäärä on noin 31 000 ja linnun katsomaan olevan kuitenkin Suomessa elinvoimainen. 

Palokärjen nokka on vaikuttava. Sillä se hakkaa esille ruokansa lahopuista, mutta tehotyökalu silppuaa nopeasti myös tuoretta puuta. Joka vuosi palokärki tekee itselleen uuden pesäkolon, usein haapaan. Nämä suurikokoiset asunnot toimivat sen jälkeen useitten muitten lintulajien ja liito-oravan asuntoina.

Palokärjen vierailun merkkinä kartanon lahopuissa näkyy hakkaamisen jälkiä. Mahtaisiko se uskaltaa tehdä pesänkin alueelle?

LAHOTTAJIEN KOTI

RIKKIKÄÄPÄ (Laetiporus sulphureus)

Kääpä koostuu sienirihmastosta, joka on yleensä näkymättömissä puun sisällä tai maaperässä. Suurin osa käävistä on lahottajia, jotka hajottavat entsyymiensä avulla jo kuollutta puuainesta. Monet kääpälajit muodostavat sienijuuren eli mykorritsan yhdessä puiden juuristojen kanssa. Symbioosissa sieni saa puun valmistamia yhteyttämistuotteita ja puu saa vettä ja maaperän ravinteita. Runsain ja monipuolisin kääpälajisto on alueilla, joilla on runsaasti kuollutta puuainesta, kuten luonnonmetsissä ja suojelualueilla.

Sienet: Sienet muodostavat oman sienikunnan ja niitä esiintyy maassa, vedessä ja jopa ilmassa. Varsinkin syksyisin ilma on täynnä sienten itiöitä. Itiön laskeuduttua sopivalle kasvualustalle se itää ja muodostaa solujonon, joka haarautuu sienirihmastoksi. Kaikki sienet eivät muodosta ihmisilmälle näkyviä itiöemiä. Sienet ovat toisenvaraisia eliöitä eli ne saavat energiansa hajottamalla kasvien muodostamia hiilihydraatteja. Ne voivat olla esimerkiksi hajottajia, loisia tai elää symbioosissa kasvien kanssa. Symbioosissa elävät sienet, kuten tatit, rouskut, haperot ja seitikit, muodostavat kasvin kanssa sienijuuren eli mykorritsan. Sieniä voi auttaa antamalla metsän, pihan tai puutarhan olla mahdollisimman luonnonmukainen.

KOTTARAINEN

(Sturnus vulgaris)

Kottaraiset olivat vielä 1950- ja 1960-luvuilla Suomessa yleisiä ja rakastettuja pihapiirin laulajia. Yhtäkkiä 1970-luvun puolivälissä ne hävisivät. Kottaraiset ovat paitsi hyönteissyöjiä niin myös kasvisten ystäviä. Muuttomatkalla ne tuhosivat Länsi- Euroopassa marja- ja hedelmäviljelmiä. Niinpä niitä myrkytettiin ja räjäytettiin siellä miljoonittain. Kanta on kuitenkin vähitellen elpynyt (nykyinen pesivä parimäärä on noin 88 000) ja eniten niitä tavataan kotieläinvaltaisilla alueilla. 

Keravallakin kottaraisia liikuskelee hevostallien läheisyydessä ja nurmikoilla matoja kaivelemassa. Keinukallion haavikossa pesii pieni yhdyskunta. Pesäkoloista on kuitenkin kova pula. Tavalliset kaupassa myytävät kirjosiepon ja talitiaisen pöntöt ovat kottaraiselle liian pieniä. Sellainen on itse nikkaroitava 6 tuuman laudasta ja varustettava 4,6 cm lentoaukolla (ks. tarkemmat ohjeet Birdlifen sivuilta). Pyrimme houkuttelemaan kottaraisen Keravan kartanon alueelle ja olemme ripustaneet tänne sopivia pönttöjä.

PUUKIIPIJÄ

(Certhia familiaris)

Nimensä mukaisesti puukiipijä on kova kiipeilijä. Se lennähtää puun tyvelle ja nousee sitten ketterästi ylöspäin etsien käyrällä nokallaan hyönteisiä kuoren alta. Latvaan päästyään se laskeutuu seuraavan puun tyveen ja aloittaa homman alusta. Puukiipijä sulautuu ruskeankirjavan värinsä takia hyvin ympäristöönsä. 

Puukiipijä on tyypillinen vanhojen kuusikoitten lintu, joka talvella liikkuu mielellään tiaisparven mukana. Pesänsä se tekee aina jonkinmoiseen rakoon, esimerkiksi pystyyn kuolleen kuusen kaarnan alle, mutta kelpuuttaa myös sille suunnitellun pöntön ja joskus rakennustenkin kolot. Puukiipijäkanta on pysynyt elinvoimaisena ja lintua esiintyy lähes koko maassa Etelä-Lappiin asti. Arvioitu pesimäkanta on 260 000 paria.

KETUNPESÄ KARTANON KIVIJALASSA

(Vulpes vulpes)

Kettu voi pesiä monenlaisissa paikoissa. Ne voivat kaivaa pesän maahan esimerkiksi kivien alle tai puunjuuriin. Usein ne käyttävät myös vanhoja koloja, kuten jänisten tai muiden eläinten tekemiä pesiä. Pesä voi olla myös maan päällä, esimerkiksi tiheän pensaikon suojassa tai mätänevässä puunrungossa. Kettujen pesät ovat yleensä melko hyvin piilotettuja ja niitä on vaikea huomata. Kettuemo synnyttää poikasensa pesään ja hoitaa niitä siellä, kunnes ne ovat tarpeeksi vanhoja liikkumaan itsenäisesti.

Keravan kartanon kivijalassa oli ketun ja viiden poikasen pesä talvella ja keväällä 2023. Pesä havaittiin hajun perusteella, ja kettuperhe muutti pesästä poikasten kasvettua.

MUSTARASTAS

(Turdus merula)

Mustarastas on viime vuosikymmeninä yleistynyt kovasti ja sitä tavataan Suomessa Rovaniemen korkeudelle asti. Pesimäkannaksi arvioidaan nykyään 0,66 miljoonaa paria. Suurin osa mustarastaista talvehtii. Näkyvinä ja melko kömpelöinä lintuina ne ovat talvisin varsinkin kaupungeissa varpus- ja kanahaukkojen perusruokaa. Keväällä mustarastaat ovat ensimmäisiä laulajia, joitten kaunis huilu soi jo sopivina helmi- ja maaliskuun pakkasaamuina.

Mustarastas rakentaa maljamaisen pesän joko pienen puun oksalle tai mielellään myös rakennuksiin. Kartanon alueella lehvästöä tonkivat mustarastaat ovat mitä tavallisin näky.

PIKKUVARPUNEN

(Passer montanus)

Vielä 1950-luvulla arvioi Leo Lehtonen lintukirjassaan pikkuvarpusen pesimäkannaksi Suomessa vain 100 paria. Sittemmin tämä alun perin kaakkoinen lintu on kovasti yleistynyt pesien nykyään Lappia myöten 320 000 parin voimin. Laji on elinvoimainen toisin kuin erittäin uhanalainen tavallinen varpunen.

Pikkuvarpusella on kauniin suklaanruskea päälaki ja valkoisessa poskessa oleva tumma läikkä toimii hyvänä tunnusmerkkinä. Pikkuvarpunen on ihmisasutuksen mukana leviävä laji, joka viihtyy erityisesti orapihlaja- ja kuusiaidoissa. Pesänsä se tekee rakennusten ja puitten koloihin, mutta myös pönttöön.

HARMAASIEPPO

(Muscicapa striata)

Harmaasieppo on vaatimaton ja hiljainen lintu. Se ei koreile väreillä ja äänikin on vain mitätöntä sirinää. Harmaasieppo elää vanhoissa metsissä, mutta se on tavallinen lintu myös pihapiirissä. Harmaasieppoa tavataan koko maassa, se luokitellaan elinvoimaiseksi ja pesivä parimäärä on noin 1,5 miljoonaa paria.

Nimensä mukaisesti harmaasieppo on taitava saalistaja ja sen touhuja on hauska seurailla. Salamannopeasti tämä erinomainen lentäjä sieppaa ohittavan hyönteisen, kiikuttaa sen pesässä odottaville poikasille ja keskittyy heti uuteen hyökkäykseen.

Harmaasieppo on poikkeuksellisen rohkea lintu ja voi tehdä pesänsä mitä mielikuvituksellisempiin paikkoihin. Vaikka harmaasieppo talvehtii kaukana trooppisessa Afrikassa vaarallisen muuttomatkan takana, niin tuntuu siltä, että sama lintu joka kesä saapuu jatkamaan pesintää samassa omituisessa paikassa. Ihminen saa kulkea pesän ohi metrin päästä ja lintu ei ole moksiskaan. Harmaasieppo kelpuuttaa myös sille suunnitellun pöntön asumuksekseen. Kartanollekin se halutaan houkutella.

LEPAKOT

VESISIIPPA (Myotis daubentonii)

Keravan kartanon alueella asustaa myös lepakoita, jotka ovat ainoita lentäviä nisäkkäitämme. Lepakko lentää taitavasti ja tehokkaasti. Ne hahmottavat ympäristöään aistimalla esineistä kimpoavia ultraääniä. Ne muodostavat ultaäänen äänihuulillaan ja päästävät korkeita impulsseja saadakseen selville mitä ilmatilassa on.

Suomessa lepakkolajeja elää 13, joista viisi on yleisiä lajeja, loput harvinaisempia. Kaikki Suomessa elävät lajit ovat hyönteissyöjiä. Lepakot viettävät talvihorrosta pari viikkoa, jolloin ne välillä syövät ja juovat, sitten nukahtavat uudestaan. Päiväpiilopaikka on usein ullakolla, horrostaminen tapahtuu kellareissa, bunkkereissa, kallionkolossa tai kivikossa. Lepakko on rauhoitettu eläin. Anna lepakolle rauha horrostaa